Jalkaisinkin liikenteessä Pääkirjoituksia Jalkaisinkin liikenteessä Käsillä on työläin aika liikenteessä; illat ja aamut pimenevät tasaista tahtia ja oman osansa asiaan…Perniönseudun Lehti29.9.2016
Tärkeää puhetta Pääkirjoituksia Tärkeää puhetta Suomessa riittää erilaisia teemaviikkoja ja -päiviä. Esimerkiksi Suomen sosiaali- ja terveys ry:n sivulla listataan yksistään…Perniönseudun Lehti22.9.2016
Väärä osoite toruille Pääkirjoituksia Väärä osoite toruille SPR näkyy katukuvassa myös eteläisessä Salossa loppuviikon ajan. Nälkäpäiväkeräyksen voi sanoa olevan tuttu syksyn merkki;…Perniönseudun Lehti15.9.2016
Yrityksiä avitetaan pienellä Pääkirjoituksia Yrityksiä avitetaan pienellä Maanantaina puhuttiin yrittämisestä ja hyvästä syystä. Yrittäjän päivää on vietetty syyskuun viidentenä päivänä kohta jo…Perniönseudun Lehti8.9.2016
Huijarit jaksavat Pääkirjoituksia Huijarit jaksavat Lounais-Suomen poliisi tutkii omintakeista rikosvyyhtiä. Poliisi tiedotti alkuviikosta tutkivansa tapausta, jossa epäillään laskuja anastetun postin…Perniönseudun Lehti1.9.2016
Kylä on laaja käsite Pääkirjoituksia Kylä on laaja käsite Kemiönsaaren Taalintehtaalla juhlittiin viikonloppuna; kyseessä on maakunnan vuoden kylä. Kyläläisille menevän onnittelun lisäksi on syytä kehaista…Perniönseudun Lehti25.8.2016
Pitäisi ymmärtää itse Pääkirjoituksia Pitäisi ymmärtää itse Elokuun ensimmäinen kolmannes on se kohta vuodesta, jolloin koululaiset ja muutkin lapset ovat otsikoissa. Tänä vuonna…Perniönseudun Lehti18.8.2016
Huoli ympäristöstä saa ihmiset liikkeelle Pääkirjoituksia Huoli ympäristöstä saa ihmiset liikkeelle Sisäsaariston vedenlaadun heikkeneminen kiihtyy vuosi vuodelta. Sinilevä ja limoittuvat pyydykset ovat konkreettisia asioita, joista puhutaan,…Perniönseudun Lehti11.8.2016
Urheilun juhlaa, mutta mitä muuta Pääkirjoituksia Urheilun juhlaa, mutta mitä muuta Olympialaiset alkavat huomenna. Seuraavan kahden viikon aikana tuskin kukaan voi olla törmäämättä kisoihin. Kokonainen kotimainen…Perniönseudun Lehti4.8.2016
Hyvää ruokaa ja ihan ilmaista Pääkirjoituksia Hyvää ruokaa ja ihan ilmaista Metsissä on nyt ruokaa tarjolla, parhaillaan mustikkaa ja sieniä, puolukat ja karpalot tulevat aikanaan.Viereisellä mielipidepalstalla…Perniönseudun Lehti28.7.2016