27.10.2011
Tulevaisuudessa entistä harvemmalla apteekkiasiakkaalla on kädessään paperinen resepti.
Sähköinen lääkemääräys on jo käytössä monella paikkakunnalla ja määrä kasvaa vain.
Uudistuksesta on helppo löytää plussapuolia. Turvallisuuden kohenemiseen on helppo uskoa, kun esimerkiksi päällekkäiset lääkemääräykset saadaan apteekin päässä karsittua tarvittaessa pois. Tällä voisi olettaa olevan jopa suoria terveysvaikutuksia.
Kontrollin tulisi pelata jatkossa myös niissä tapauksissa, joissa tiettyjä lääkkeitä selkeästi haalitaan eri lääkärien luona vuoronperään käymällä. Reseptiväärennöstenkin osalta tilanne voi selkeytyä, jos tietokanta ei täsmää asiakkaan tuomaan paperireseptiin.
Tärkeintä tietysti on, miten uudistus vaikuttaa tavallisen lääkkeiden tarvitsijan arkeen. Paperiresepti on yleensä kateissa, kun pitkäaikaiskäytössä olevaa lääkettä olisi aika hakea uusi liuska – tai sitten tilanne sattuu esimerkiksi mökkipaikkakunnalla satojen kilometrien päässä reseptistä. Sähköisen reseptin olemassaolo ja tilanne nähdään jokaisessa järjestelmää käyttävässä apteekisssa.
Sähköisiä palveluja parjataan usein, jos niiden koetaan vievän pois ihmisiä palvelutehtävistä. Tässä tapauksessa ihmiset eivät häviä mihinkään, välistä jää pois vain muutama arkki paperia.
Tällä kertaa uudistus puoltaa paikkaansa.
Maltti matkaan
Maanteillä liikkuvien on jokavuotiseen tapaan syytä tarkistaa aikataulunsa.
Kuluva viikko on ollut osoitus syyssäiden kaikenpuolisesta arvaamattomuudesta. Esimerkiksi eilisaamu oli pimeä, sumuinen ja kylmä, pakkasellakin käynyt yölämpötila teki teistä niljakkaita. Lisäksi tien päällä on edelleen paljon maatalouskoneita ja muun muassa juurikaskuljetuksia.
Valmistautuminen ei ole avaruustiedettä, tien päällä täytyy malttaa ottaa lunkisti ja odottaa vuoroa, ei syöksyä sumuisessa ylämäessä ohitukseen kuvitellun kiireen vuoksi.
Talvirenkaitakin voi jo alkaa nostella ulos kesävarastosta.