Skip to main content

Peruspalvelu vaarassa

Ei ole iso uutinen, että hyvinvointialue hakee säästöjä. Sosiaali- ja terveyspalvelujen ohella nyt on syyniin otettu Varhan alueella paloasemat; tulosalueen pitäisi säästää noin miljoona euroa ja samalla puhutaan asemaverkon toiminnallisuudesta.

Tavaton ei ole ongelmana se, että maaseudun pienellä paloasemalla ei ole arkisin hälytyksiin lähtijöitä.
Pulma ei ole vieras myöskään Perniön VPK:n kahdella pienellä asemalla Teijolla ja Förbyssä. Perniön pääpaloasemaa ei uhkaa mikään, mutta etenkin Förbyn osalta on paljon auki.

Kuten tämän lehden juttu kertoo, palokunnassa aiotaan kokeilla, vieläkö kehitykselle voisi pistää kampoihin ja kääntää sen suuntaa.

Lähtökohtaisesti yhtälössä on paljon samaa kuin terveysasemilla. Palvella pitäisi entistä vähäväkisempää seutua, tekijöitä ei ole jonoksi asti – mutta sekä terveysasemien että paloasemien palvelut ovat niitä, joita tarvitaan silloin, kun on kyse hengestä ja terveydestä.

Jos tekee ambulanssin tai terveyaseman lähtö monelle maalla-asujalle onton olon, niin saman saa aikaan paloaseman valojen sammuminen. Eteläisessä Salossa yksi asema ei riitä, kun olosuhteet muistetaan.

Hyvinvointialueen tehtävä ei ole tietenkään pitää huolta yritysten toimintaedellytyksistä, mutta kerrannaisseuraus asemien harvenemisesta voi olla sekin, että yritystoimintaan maalla ei satsata tai siihen ei ole mahdollisuuksiakaan, jos mieleiseltä teollisuushallin paikalta on lähimmälle paloasemalle liikaa matkaa.

Jaa artikkeli: