Tervepä terve. Toimituksen itäpäivystyksen viikkohoidot tarvitaan tässä seuraavaksi.
Jos tässä nyt tekninen kehitys on jonkin asian tehnyt vähän siedettävämmäksi, niin sairastamisen. Samalla se on epätasa-arvoistanut sairastamista jos mikä.
Selitän.
Viime keskiviikkoaamuna poltteli rintalastan takana ja oli jännä olo. Iltapäivällä oli selvää, että latvapalon lailla kulkeva influenssa oli saavuttanut tätä kirjoittavan tomumajan ja se selittää senkin, miksi tässä lehdessä on vähemmän ja eri juttuja kuin alkujaan piti. Viikon loppupuolen päivistä oli ansaintamielessä hyötyä vain särkylääketehtaan osakkeenomistajille.
Tekniikka liittyy tähän kaikkeen.
Jokainen tämänikäinen muistaa, miten kurjaa oli olla lapsena kipeänä poissa koulusta, aikaan jolloin radiossa oli kanavia noin kaksi, telkkarissa ehkä kolmas ja neljäskin, mutta ohjelmistossa ei mitään lapsille suunnattua ennen iltaa. Onnekas hän, jolla oli jotain videolla omasta takaa tai vanhemmat, jotka ehtivät kipaista kioskilta lainaan videon tai pari. Yksi Turhapuro tai Riemukupla kolme kertaa päivässä videolta katsottuna oli parempaa kuin ei Turhapuroa ollenkaan.
Tänä päivänä on tietysti toisin: suoratoistopalvelut ovat sohvalle kaatuneen hyvä ystävä ja tarjontaa riittää jälkitautienkin ajaksi, vaikka kahlaisi läpi vain Areenan. Tämä on se tasa-arvoinen puoli asiasta: suoratoistot tavoittavat suunnilleen viimeisenkin niemennokan ja saarelman.
Lukeminen ei nyt oikein ollut vaihtoehto eikä ainakaan Veikko Huovisen romaani Lentsu.
Toinen puoli liittyy toisiin palveluihin ja siinä on eronsa, missä asuu. Kaiken mahdollisen tilaamista kotiovelle on ehkä tullut joskus ihmeteltyä, mutta oikein purevan nuhakuumeen saati influenssan iskiessä epäilemättä moni taipuu ja napsauttaa lähettipalvelun sovelluksen auki puhelimestaan ja tilaa kauppatavarat kotiin. Kaupungissa tarpeet tuo sähkömopolla kaahaava alustataloustyöntekijä, maallempana toivottavasti riittää toverillista toveriapua.
Paljoahan sitä ei tietenkään sairastava osaa kaivata jo siksi, että mikään ei joko maistu tai maistuu väärältä. Edelleen tätä kirjoittaessa kaikki maistuu omassa suussa multaiselta lapionterältä. Joku ravitsemusviisaampi kertoo, mitä seurauksia tee- ja roiskeläppädieetillä pidemmän päälle olisi.
Noin muuten lentsu tai vastaava on esimerkki siitä, miten pieni jallittaa isompaa: näkymätön virus kaataa toistasataa kiloa vaateriin kerralla. Mutta yksi asia on yhä ratkomatta.
Niillä viikoilla, kun kotona ehtii käydä lähinnä nukkumassa, asunto muuttuu ennätysnopeasti sotkuiseksi, eikä kukaan ole osannut selittää miksi. Ja kun elämänpiiri rajoittuu neliömetriin sohvaa ja kahteen sänkyä, niin tahti ei kuin pahenee vaan. Tämän ilmiön tutkimiseen löytyisi varmasti rahoitus jostain.
Virus voi olla pieni, mutta sen jäljet ovat isot: tarkkaan ottaen kuin elefantti olisi voimistellut olohuoneessa. Hajua myöten.
Heip.
