Jouko Smolander muisteli elämänsä vaiheita itsenäisyyspäivän juhlassa Perniössä. Lähinnä kuulolla on Perniökulttuuri-säätiön puheenjohtaja Esko Lindstedt.
Ollako otettu vai ei, siinä kysymys. Kun Jouko Smolander oli pikkupoikana kipeänä poissa koulusta, oli opettaja tuuminut Joukon äidille tämän tavatessaan, että vaikutus oli kuin 20 poikaa olisi ollut poissa.
-Mahtoiko äiti olla ylpeä, kun poika vastaa kahtakymmentä vai ei, hauskuutti Smolander Perniön itsenäisyyspäivän juhlan yleisöä.
Hänelle oli hetkeä aiemmin luovutettu Perniökulttuuri-säätiön Perniö-mitali ja lyhyen seremonian jälkeen Smolander kiipesi puhujapönttöön itsekin.
Jouko Smolander on perniöläisille vuosikymmenien ajalta tuttu mies; Esso-huoltoaseman toimelias yrittäjä, sittemmin St1:n, autokauppias ja kaiken lisäksi paljasjalkainen perniöläinen, yksi Lupajan mukuloina tunnetuista lapsista.
Lauantaina Smolander muisteli kiitospuheenvuorossaan niin kotitalonsa pihaan johtanutta ja talvella autoilijoille tuiki hankalaa mäkeä siinä kuin aikansa eli 1940-luvun lopun viikarien kolttosiakin: tupakanpolttokin opeteltiin jo ennen kouluikää, mutta tavaksi se jäi sittenkin vain harvoille; Smolander itsekin tumppasi viimeisen kerran jo neljissäkymmenissä.
Opettaja ei ollut ainoa, joka tuumi nuorukaisella olevan vauhtia ja puhtia. Osansa puheesta lauantaina sai Smolanderin jo edesmennyt puoliso Helena, jonka kanssa tiet ristesivät Kisakalliolla.
-Sitä hänelle oli sanottu, että meinaatko saada Joukon maan pinnalle, kun se tähän asti on mennyt matalalentoa, myhäili Smolander.
Vastaus voi jäädä saamatta, mutta elämästä tuli yhteistä, siitä samalla yhteistä työelämää ja huoltoasemasta autokauppoineen elämäntyö. Nyttemmin Salossa toimiva autoliike on seuraavan sukupolven hoidossa.
Tekemistä Smolanderin kalenterissa on riittänyt, lasketaanpa neliöitä tai autoja. Ensimmäinen Esso-asema Perniöön “asemansuoralle” syntyi vielä isän johdolla; poika oli rakentamisen aikana mukana apumiehenä kuorma-autossa. Smolander uumoili, että lapiopelillä vastaaviin töihin ei nykyään lähtisi kukaan. Sittemmin yrittäjyys siirtyi polvelta toiselle ja autokaluston kasvaessa piti tilojakin kasvattaa. Nykyisen aseman yläkertaan rakennettiin lopulta perheen kotikin ja yrittäjä venytti tarvittaesa päivää: Smolander muisteli pesseensä tenholalaisen kuljetusliikkeen autoja joulunpyhinäkin.
Parhaana vuotena 1990-luvun alussa Jouko Smolander teki kaupat kahdestasadasta uudesta ja kolmestasadasta vaihtoautosta. Matkalle mahtuu vaihe, jolloin autot haettiin myyntiin Hangosta itse: kun huoltoasemalla ja kahvilassa oli saatu päivä pakettiin, lähtivät Jouko ja Helena Smolander Hankoon autoja hakemaan. Henkilöautojen lisäksi ahkeran miehen on voinut tavata niin metsäkoneen, kaivinkoneen kuin kuormurin tai erilaisten veneiden puikoista. Smolander itse tuumi lauantaina, että on myöhemmin elämässä ostanut niitä leluja, joita hänellä ei lapsena ollut. Huoltoaseman arjen ja autokaupan ohella omat tuntinsa ovat vaatineet rakentamishankkeet, olipa kyse uuden hallin pohjista tai kesämökistä.
-Ain on tehty jottain.
