Skip to main content

Tervepä terve. Toimituksen koilliskulman viikkolapioinnit tehdään tässä seuraavaksi.
***
Sehän oli ja meni tuo itsenäisyyspäiväkin.

Omanlaisensa ylimääräisen lauantain tuntu joulukuun kuudennessa ilmeisesti aina on, vaikka osuisi mille viikonpäivälle se.
Ja kiitos päivän sattumisen maanantaille, on koko viikossa vähän samaa makua kuin siinä, jos on viisi minuuttia myöhässä päivän ensimmäiseltä keikalta. Sitä ei takaisin kiri ja hoppu tulee hommien kanssa.

Paljohan tuosta päivästä on menneiden muistelua, sekä aikojen että ihmisten.

Toisinaan sattuu vastaan vallan oivallisia juhlapuheita ja ajatus alkoi askaroida jo sen parissa, mitä itsenäisyyspäivän puheissa esimerkiksi puolen vuosisadan päästä otetaan esiin. Keiden tekemiset nostetaan esiin ja mikä kaikki uhkaa tai mistä ollaan kiitollisia.
Eiköpä tuota silloinkin pala hautausmailla kynttilä jos toinenkin, mutta kivilläkö, muistolaatoilla, muistolehdossa vai miten.

Tämä taas kävi mielessä, kun tie aiemmin syksyllä vei eräisiin hautajaisiin, joissa vielä oli tarvittu etukäteen kaivinkonetta ja H-hetkellä muutamaa kantajaakin.

Hautajaisia aivan varmasti tulee käytäväksi vastedeskin, mutta kävipä mielessä sekin, että tuliko nyt käytyä viimeiset arkkuhautajaiset ja jatkossa eteen tulee vain niitä, joista päähenkilö päätyy uurnaan. Samaa tahtia tietysti häviää se perinne, jossa otetaan perhealbumiin kuva kirstusta saati kukkien peittämästä kuopansuojakuupasta. Sen katoamisesta ei tässä ehkä osaa olla pahoillaan.

Eikä sillä, että tässä nyt kannattaisi kenenkään kiirehtiä minkäänlaisia järjestyttämään; keskittykää mieluummin ehtimiseen aluevaalien ääniuurnille.

Yritys kalmistoon näkyy kyllä olevan joillain melkoinen. Jos joillekin jäille on asiaa, niin tekosellaisille. Sitä ei suorastaan lasketa talviurheilusaavutukseksi, että samaan päivään ehtii mahduttamaan pilkkimistä ja talviuintia, mutta jälkimmäisen vahingossa.
***
Varsinainen tuonen lottohan on tuo tieliikennekin. Aamuna muutamana on näkynyt tien päällä sen sortin igluja, ettei inuiiteilla kuunaan. Toisaaltahan tämä nyt on linjassa sen kanssa, että joulun alla myydä pitää. Kai silloin sopii olla myös halvalla henkeään kaupan.
***
Vanhaan hyvään aikaan ennen automaattiovia sitä oli kovin monessa uksessa käyttöohje. Joko luki, että työnnä tai sitten oli kehotus vetää.

Tämä on otettu vakavissaan. Nyt pakkasilla huomaa, miten meilläkin parvekkeen ovesta vetää.
***
Heip.

aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: