Skip to main content

Tervepä terve. Toimituksen koillistehtaan viikkouudistukset toteutetaan tässä seuraavaksi.
***
Viime viikon loppupää kului kaikkea muuta kuin hunningolla, vaikka kartalla kaukana työmaasta. Päätoimittajayhdistyksen vuosijuhla vei pariksi päiväksi hämäläismetsien keskelle Tampereelle.

Ehkä jotain luontevista kulkusuunnista tai mistä lie mielenmaisemista kertoo, että lähinnä saman leveysasteen isoista kaupungeista Turku on läpituttu, Helsinki suunnilleen ja oli metkaa oivaltaa, että Tukholmaankin on ollut asiaa monta kertaa useammin kuin Tampereelle. Historiaa ja jotain merentakaista hohkaavien rannikkokaupunkien jälkeen tuossa isossa sisämaakaupungissa on omanlaistaan kylänraitin makua, mutta kerranko sitä.

Yhtä kaikki punatiiliseinien lomassa puhuttiin vankasti työasiaakin ja juuri työn historia näkyy Tampereella ja ihan samoin kuin täällä meilläkin.

Juuri ennen reissua tuli tehtyä nimittäin juttua Mathildedalin suunnasta, missä vanhan ruukkialueen uusi elämä on nyt johtanut ihan akateemiseen tutkimukseen. Samassa kylässä näkyi juuri käyneen jutunteossa myös lahtelainen Etelä-Suomen Sanomat. Retkellä taas vähä vapaa-aika kului Tammerkosken rantoja mittaillen ja se huomaten, että jos mitä on Tampereellakin tehty, niin ainakin remontoitu entisiä tehtaita uuteen käyttöön.

Museoiden ystävän on pakko kehua sikäläistä museokeskusta; entiseen Tampellan verstaaseen on mahdutettu nähtävää koko päiväksi, kun saman katon alle sattuvat esimerkiksi media-, peli- ja jääkiekkomuseo. Nykyaikaisen museon ei aina tarvitse tarkoittaa kauhean vanhoja asioita eikä ainakaan tylsyyttä. Parhaimmillaan museossa saa koskea, kokeilla, hyvä ettei maistaa ja haistaakin.
***
Oikeastaan vaihtoehtoja tähän aikaan vuodesta on muitakin kuin museo. Niin kuin nyt tuo sienimetsällä käynti.Siellä saa tuoksutella ja kohta maistella. Tähän aikaan kuusta tili tuli, tili meni – ilmiö on taas koettu, mutta parhaat herkut ovat ilmaiseksi haettavissa; silakanonkijoiden rivi rannoilla näkyy olevan kasvamaan päin. Hyvän kalansaalispäivän jälkeen voi vaan toivoa, että tili meni, tilli tuli.

Loputhan löytyy metsästä, kunhan ei käy kuten lastenlaulussa, jossa mörrimöykyn pesä oli korpikuusen kannon alla. Jos jäljellä on kanto, on kuusi päältä kaadettu kiinalaisille vessapaperiksi tai jotain muuta kummallista.

Jos taas ei ole, on kuusi ylväästi sijoillaan ja tärkeä sinällään ja ihmisellekin siksi, että sen ympäriltä voi kumarrella vasunsa ja sitä kautta masunsa täyteen suppilovahveroita.

Ruokalaskusta ei siis tarvitse kantaa huolta. Vaatekauppa on toinen juttu: ehjäpolvisten housujen ostoon voi tulla tarve, jos tulee koluttua toinenkin mätäs.
***
Muissa sisätiloissa kuin museoissa onkin huonompi juttu, jos on paljon nuuhkittavaa. Kyse voi olla kosteusvauriosta tai roskapussista.
***
Heip.

aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: