Passeig de Gracian kupeessa suomalainen iskee silmänsä jo kaukaa harvinaisen 
aggressiiviseen viestiin. Tapa tapa. Ja yhdessä toisessa paikassa juomaksi tarjotaan pullo, jonka kyljessä lukee Veri. Lähimmälle härkätaisteluareenalle on sentään vielä matkaa.
Pikaruokaketjut eivät kuulemma menesty erityisen hyvin Espanjassa. Havaintoa Mäkkäristä saa odottaakin harvinaisen pitkään. Ja miksi paikalliset laittaisivat suuhunsa amerikkalaista bulkkiruokaa, kun voi herkutella tapaksilla.
Ei tarvitse olla valmis syömään pitkän kaavan mukaan. Voi napsia jotain sieltä ja toista täältä. Vähän samanlaista ideaa kuin hampurilaisravintoloilla, mutta valikoiman sisältö on aina erilainen.
Friteerattuja pieniä kaloja. Mustekalarenkaita. Grillattuja kasviksia. Tomaatti-sipulisalaattia. Ilmakuivattua kinkkua. Annokset eivät ole joka paikassa edes pieniä. Paellakin voi olla tapas.
Yksi merkillinen pettymyskin listalta löytyy, patates braves nimittäin. Valtava annos jauhoisia lohkoperunoita mauttomien majoneesien ja ketsupin kanssa. Heikompi versio ranskalaisista perunoista. Ja englanninkielisessä menussa luvattiin soosien olevan hyvin mausteisia. Mutta muuten, nami nami.
Varsinainen herkku ovat pikkiriikkiset friteeratut kalat. Ne syödään ruotoineen ja sisälmyksineen.
Meren herkkujen ystäviä hemmotellaan eri tavoin valmistetuilla katkaravuilla ja mustekaloilla. Valtavankokoiset ravut odottavat hetkeään altaassa. Kun joku tekee tilauksen, henkilökuntaan kuuluva poimii saksiniekan läviköllään lajitoveriensa joukosta.
Tomaatilla ja oliiviöljyllä maustetut paahdetut patongit kuuluvat erottamattomasti ateriaan. Joskus niitä pitää tilata, toisinaan taas ne tulevat pöytään pyytämättä.
Painokaan ei reissulla lähde nousuun, koska ähkyyn saakka ei tule syötyä. Eikä makeaa jälkiruokaakaan tee kovin usein mieli. Yhtä paikallista pitää kuitenkin kokeilla. Crema catalana on ikään kuin kotitekoinen vaniljakiisseli, johon on poltettu ohut ruskea sokerikerros päälle. Ei huonoa, mutta ei kuitenkaan suklaakakun veroista.
Keskustan tapas-paikat ovat ainakin iltaisin tupaten täynnä ihmisiä. Sisään pääsee vain jonottamalla, mutta odotusaika ei veny pariakymmentä minuuttia pidemmäksi.
Useimpiin ravintoloihinkin on vaikea päästä sisään jopa lounasaikaan. Vaikka taantuma olisi kuinka syvä, niin Barcelonassa ei tingitä ruoasta. Neljän jälkeen taas ei kannata ravintolaan yrittää, sillä oven aukiolosta huolimatta kokit tekevät ruokaa seuraavan kerran vasta päivällisaikaan. Ja se alkaa yleensä vasta yhdeksältä illalla.
Tapas-paikat sentään ovat auki pitkin iltapäivää.
Lentokentällä sorrun suklaashoppailuun. Erikoisliikkeestä löytyy ihanaa tummaa suklaata mitä erilaisemmissa muodoissa. Maissihiutaleita tummalle suklaalla kuorrutettuna. Suklaakuorrutteista appelsiinimarmeladia. Tummaa riisisuklaata.
Kerrankin maito on jätetty minne se kuuluu…
