Sahasinfonia soi

Tervepä terve. Toimituksen koilliskulman viikkolahopuut jätetään pitkälleen tässä seuraavaksi.
***
Näin monta pakinaa on pitänyt naputtaa, ennen kuin omaan silmään ottaa muotovirhe. Jos lähtökohtana on, että nurkka on sisällä ja kulma ulkona, niin tätä kaikesta huolimatta kirjoitetaan toimituksen koillisnurkassa eikä pihan puolella vaikka ehkä pihalla.

Ilmansuunnista ei ole epäselvyyttä. Viime viikkojen kotimaanuutisista yksi osuu maan pohjoispäähän. Kemin sellutehdashanke ilahdutti alueellaan työllisyysmielessä, mutta monimuotoisuus- ja lajistomielessä uutisesta on oltu useampaa mieltä.

Metsissä soi kohta saha jos toinenkin; Metsäkeskus muisti tiedotteella, jonka mukaan hakkuuaikeita maakunnassa on entistä enemmän.

Vanhaan hyvään aikaan oltiin tärkeän asian puolesta kentällä; taistelun Koijärvestä muistaa vielä moni. Nykyään tulisimmat metsäsodat käydään tietysti mukavasti lämpimässä istuen eli somepalstoilla ja siinä heiluvat vesurien sijaan pilkkakirveetkin.

Vaan eipä sillä, että aina pitäisi kaatovälineeseen tarttua. Kuin sivumennen tuli mieleen, että jonkinmoisen kärryllisen rahaa tällekin seudulle tuo myös sellainen metsä, jota ei kaadeta.

Selitän. Tuli käytyä viime viikolla Yrityssalon matkailuinfossa. Korvaan otti toteamus, jonka mukaan Salon matkailun kasvun lasketaan alkaneen vuodesta 2015 eli siitä, kun Teijon retkeilyalueesta tuli kansallispuisto. Yli 120 000 käyntiä ei ole vähän ja mitä useampi ostaa käydessään kyliltä kajakkivuoron, hotelliyön, pizzan, tuopin tai muuta, sitä parempi.

Jos joku on matkailupalkinnon ansainnut, niin teijolainen arkkitehti Hannu Paunila, postuumisti tosin. Moni muistaa miehen tästäkin lehdestä vuosien varrelta. Asioihin vaikuttamisen ja perehtymisen taitanut arkkitehti oli monessa mukana ja isossa roolissa myös kansallispuiston perustamisessa. Paljolti kaiken takana oli miehen suivaantuminen siihen, miten törpösti Metsähallitus retkeilyalueen metsiä ansaintamielessä hakkautti.

Joskus tulistuminen voi johtaa muuhunkin kuin öyhöttämiseen netissä, mutta aikansa ja vaivansa se ottaa ja tässä tapauksessa satoakin aletaan korjata vasta nyt.

Pisti miettimään, että olisiko tämä tapahtumaketju koskaan alkanut, jos päällä ei olisi ollut huolta alueen luonnon tulevaisuudesta.

Siitä voidaan kinata erikseen, kaipaako metsä hoitoa ollenkaan. Edelleen saa kuulla sitäkin väitettä, että oikein hoidettu metsä muka on helppokulkuinen. Tavallaan väite pitää paikkansa; kansallispuistojen poluilla on helppo kulkea, vaikka metsästä ei poisteta kuin polulle kaatuneet puut.

Eikä viisi vuotta ole pitkä aika metsän mittakaavassa. Istutustaimista tai omaan tahtiinsa alkuun lähtevästä puistikosta voi sadankin vuoden aikana kehkeytyä metsä vaikka ei koskaan ihan aito vanha sellainen.

Muutenhan arkimaisemat kovin usein ovat sellaisia, että ei tahdo nähdä metsää puilta.
***
Heip.

aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

 

Jaa artikkeli: