Englantilainen keskitason jalkapalloilija kävi siis Turussa leikkauttamassa akillesjänteensä. Paikalliset nuoret yrittivät kaikin keinoin saada kännykkäkameransa ikuistamaan palvotun sankarin.
Kaikkein suurimmaksi sankariksi nousi Orava. Hänelle huiput soittavat, kun jossain on pipi. Magneettikuvaan mennään, jos pientäkin kolotusta tuntuu. Leikkausaika järjestyykin jo seuraavaksi päiväksi. Rahasta ei ole pulaa.
Tavallinen kipuilija joutuu tyytymään vähempään. Selkäkipuista ei passiteta magneettikuvaukseen, eikä siitä useimmissa tapauksissa hyötyä olisikaan. Lääkkeitä syödään, vaikka ne eivät tehoaisikaan.
Jos ratkaisua ei löydy julkisen terveydenhuollon keinoin, epätoivoinen hankkii magneettikuvansa itse. Niin minäkin tein vajaa kymmenen vuotta sitten. Eikä siitä mitään iloa ollut.
Pikku hiljaa aloin parantaa itseäni etsimällä tietoa. Lopetin asiantuntijat ja ryhdyin sellaiseksi itse. Rajoitin tenniksen peluuta ja yritin venytellä. Kokeilin kuntosalia, mutta taas löysin itseni hoitopöydältä.
Perniön liikuntahallin niska-selkä –jumppa taisi olla pelastukseni.
Vieläkin tasapainoilen liian vähäisen ja liian paljon selkää kuormittavan liikunnan välillä. Tätäkin kirjoittaessa selkää kuumottelee ja pistelee, mutta vain sopivasti. Kun tästä lähden liikkeelle, niin vaivat katoavat.
Kivun olemassaolo heittää myös aivoille pureskeltavaa. Kipua alkaa ajatella liikaa, mikä puolestaan lisää kipua.
Aamulla juttukeikalta tullessani tien yli juoksi orava todella läheltä. Katsoin, kun se kiipesi entisen kunnantalon viereiseen puuhun ja alkoi tuijottaa minua. Kotona kevään tulon kuulee, kun katon lumien sulettua oravat kiihdyttelevät peltikatolla asukkaille terveiset rymistellen. Välillä ne näyttäytyvät myös pihapiirissä.
Aina kun näen oravan tai minkä tahansa eläimen, piristyn hetkessä. Alan keskustella sen kanssa lässyttävällä äänellä, vaikka en saisikaan vastakaikua. Orava voi olla terapeutti muuallakin kuin leikkaussalissa.
Hyvää pääsiäistä, vaikka jänis se edessä olevan juhlan symboli onkin!