Euroopan unionissa ja Suomessakin on jo muutaman vuoden vaikuttanut ilmaston asiantuntijoiden uusi koulukunta. Se nimeää metsähakkeen hitaasti uusiutuvaksi energiaksi. Koulukunta väittää että 70 vuoden kierrolla kasvatettavilla havumetsillä menee liian kauan sitoa takaisin hiilidioksidi, mikä hakkeen poltossa pääsee ilmaan.
Pääosa suomalaisia metsätieteilijöitä on toista mieltä. Kasvava metsä uusii jatkuvasti ja kestävästi energiaa, kun puuta vertaa kallioperässä fossiloituneeseen kivihiileen.
Koulukuntien kiivaasta väittelystä on seuraamuksensa. Kansainvälisiä energiarajoitteita näyttää tulevan pitkän kierron puulle. Siksi meidän tulee varautua esittelemään Brysselissä nykyistä monipuolisempi hakkeen tuotanto. Siinä tarvitaan pitemmän kiertoajan havupuun metsien lisäksi lyhyen kierron lehtipuiden viljelyä.
Lyhytkiertoviljelyn hakepaju on nopeasti uusiutuvaa energiaa. Kasvusto puidaan hakkeeksi 2-5 vuoden välein.
Hakepajun viljelyä on kehitetty 1970-luvulta lähtien. Tavallisen metsähakkeen riittävyys huolestutti jo silloin. Ratkaisuksi metsähakkeen rinnalle esitettiin pelloilla viljeltävän energiapajun haketta.
Peltoa 1970-luvulla riitti. Olimme ennen EU-aikaa sitkeässä maatalouden ylituotannossa. Suomen Maataloustieteellinen Seurakin puhui vielä vuonna 1992 miljoonan peltohehtaarin ongelmasta.
Hakepajua kokeili perusteellisimmin Fortum (entinen Imatran Voima) vuosina 1983-1993 Inkoon Kopparnäsin tilallaan. Näyttävät maatilatason viljelmät olivat Perniö-Karjaa tien varressa, silloisen Pohjan pitäjän peltomailla.
Lupaava menetelmä ei kuitenkaan sopinut tulevaan EU-ajatteluun. Liittymisemme unioniin 1995 poisti maatalouden liikapellot. Ne muuttuivat ympäristötuetuiksi kesannoiksi, jopa hömppäheinän pelloiksi vitsailluiksi takamaiksi.
Pohjoisiin olosuhteisiin jalostettua energiapajua voi istuttaa liikapeltojen ohella myös käytöstä poistuville turvesoille. Ne ovat uusinta luonnonvaraamme. Niiden vapautumassa oleva kokonaisala on luokkaa 60000 hehtaaria. Se vastaa noin kolmea prosenttia nykyisestä peltoalastamme.
Suoperäisten maiden pajun viljelystä on näyttöä aina Haapaveden Piipsannevaa myöten. Fortumin etelärannikon kokeisiin verrattuna merkittävin edistysaskel oli talvenkestävien pajulajikkeiden löytäminen turvetuotannon jättömaille.
Suopohjien energiapajukoilla on lisäetunsa, nopeasti kiertävän hiilidioksidin ohella. Yksi EU:n koulukunnista nimittäin karsastaa myös nopeasti kasvavaa bioenergiaa silloin kun se kilpailee peltojen ruoan tuotannon kanssa. Pääosa turvesoitamme on mikroilmastoltaan liian karuja ruokavilja vehnälle. Kilpailua ruokamaasta ei suopohjillamme pitäisi ainakaan lähivuosina tulla.
Nopeasti uusiutuvaa bioenergiaa kasvavan pajun viljelyä tulisi edistää 2020-luvulla, sekä kesantopelloilla että suopohjilla. Tulevissa EU-neuvotteluissa voisimme korostaa että uusiutuvaa hake-energiaa voi tuottaa myös nopeasti.
Veli Pohjonen
Maatalous- ja metsätieteiden tohtori
Metsänhoitotieteen dosentti Helsingin yliopistossa
Kuusamo, Perniö