Markku Alve ja Jyrki Komulainen tuntevat Matilda-talon, työväentaloksi syntyneen, kuin omat taskunsa.
Työväenyhdistykset syntyivät aikoinaan edistämään työntekijöiden asemaa ja oikeuksia ja viemään eteenpäin sellaisia asioita, jotka tänä päivänä tuntuvat aivan itsestäänselvyyksiltä.
1800-luvun loppupuolella tarvetta oli: elettiin aivan erilaista Suomea kuin tänä päivänä, mitattiinpa asiaa tehdastyöläisen asemalla tai arkisemmin asuinneliöillä.
Ja ahdasta oli monesti vielä vuosikymmeniä myöhemminkin.
–Täällä on melkein saanut nukkua vuorotellen, hymähtää Jyrki Komulainen Mathildedalin työväentalon buffetissa.
Viittaus liittyy siihen, että talo on hänen isänsä syntymäkoti ja kuusilapsinen perhe asutti talosta kahta aika pientä huonetta. Vieressä istuu Markku Alve, jolle talo on aivan yhtä tuttu: miesten juuret ovat vankasti Mathildedalin savessa ja työväentalo lähimetsineen tarjosi jo viikari-ikäisille pojille puuhaa. Hiihtolenkki lähti ihan takakalliolta, järvestä oli oma ilonsa, Tarzan-kallion tietävät mukana olleet.
Mathildedalin työväenyhdistys vietti 125-vuotisjuhliaan taannoin ja samalla sen puheenjohtajaksi valittiin Markku Alve. Juhlapuheissa katsellaan usein historiaan, mutta mitä kaksi taloa ja yhdistystä pitkään katsellutta miestä miettii tulevasta?
Markku Alve myöntää, että mielen päällä on huolikin: vähän päälle kuusikymppinen Alve on yhdistyksen piirissä nuoriso-osastolainen.
Talolla on punaväri haalistunut vuosikymmenien takaisesta: työväentalon sijaan taloa on pitkään markkinoitu Matilda-talon nimellä. Osin menestyksellä: ensi kesän viikonloput alkavat olla täynnä.
–Mutta arki-iltaisin onkin hiljaisempaa, Markku Alve muistuttaa.
Koko juttu 31.10. painetusta ja digilehdestä!
