Opetusalan Ammattijärjestö OAJ valitsi vuoden 2018 kouluksi keskisuomalaisen 62 oppilaan neliopettajaisen Tarvaalan kyläkoulun.
Tuskin oli juhlallisuuksista selvitty, kun koulu päätyi lakkautuslistalle, koska oppilaita oli päättäjien mielestä liian vähän.
Vaikkei tapausta liikaa saakaan yleistää, kertoo se karua kieltä siitä arvomaailmasta, jossa monia kouluverkkokeskusteluja käydään.
Talous ja suuruus edellä, lasten hyvinvoinnista tai oppimistuloksista välittämättä.
Varsinaissuomalaiseen kouluverkkoon kohdistuu myös melkoisia muutospaineita. Kunnista esimerkiksi Salossa, Loimaalla, Nousiaisissa, Mynämäellä, Somerolla, Liedossa ja Kaarinassa käydään keskustelua pienten kyläkoulujen lakkautuksista. Toisenlaisen esimerkin tarjoaa puolestaan Naantali, joka valmistelee uutta koulurakennusta Velkualle.
Koulujen lakkautuksia on itse asiassa kuntien suunnitelmissa kaikkialla Suomessa. Viimeisten kolmenkymmenen vuoden kuluessa lakkautustahti onkin ollut raju; lähes sata koulua vuodessa. Peruskouluja on jäljellä vähän yli 2000 kappaletta. Saman verran kouluja Suomessa on ollut viimeksi vuonna 1905.
Mielikuvissa lakkautukset yhdistetään harvaan asuttuun maaseutuun, mutta eniten kouluja on viime vuosina lakkautettu Uudellamaalla. Suurin osa lakkautetuista kouluista on ollut pieniä kouluja, joiden lakkautuksia on perusteltu taloudella ja oppilasmäärillä. Tosin valtaosassa lakkautetuista kouluista oli yli 50 oppilasta.
Totta onkin, että syntyvyyden lasku vaikuttaa Suomeen ja moniin kuntiin sekä kouluihin myös jatkossa. Vuonna 2017 yli 80 kunnassa syntyi alle koululuokallisen verran oppilaita, ja onkin riski, että joissain kunnissa viimeinenkin koulu katoaa.
Kunnat osaltaan edesauttavat kehitystä ratkaisuillaan. Erilaiset ennusteet pitävät paikkaansa vain tietyn hetken, mutta niitä toistetaan helposti kiveen hakattuina totuuksina. Koulujen lakkautusta ei kuitenkaan saisi pohtia vain sivistystoimen osalta ja samoin muut kuin talousvaikutukset tulisi arvottaa. Ulkopuolisen konsultin to do -listalle etenkään jälkimmäinen ei yleensä mahdu.
Taloudelliset säästöt tai oppilasmäärät eivät ylipäätään ole kulkeneet käsi kädessä koulujen määrän kanssa. Esimerkiksi kovasti koetellussa Itä-Suomessa oppilasmäärät ovat laskeneet vuosina 1990–2017 32 %, mutta koulujen määrä 68 %.
Koulujen lakkautuksissa kyse on keskittämisen ideologiasta, jonka taustalla on tehokkuusajattelu. Pienten koulujen sijaan tulevaisuutta mietitään suurempien yksiköiden kautta. Suunta on kohti yhtenäiskouluja, jossa samassa kiinteistössä toimivat luokat eskarista yläluokkiin ja lukioon. Mallia markkinoidaan usein ainoana toimivana vaihtoehtona.
Suuremman yksikön olemassaoloa ei tarvitse perustella, vaan usein oppilasmäärän annetaan puhua puolestaan. Pahimmillaan ruokitaan vastakkainasettelua vanhempien enemmistön ja kylien välillä.
Koulujen lopettamisajatus ei välttämättä perustu oppilaiden vähäisyyteen, vaan konsultin tai säästöryhmän oletukseen, että pieni koulu on automaattisesti yksikkökustannuksiltaan kalliimpi. Asiaa ei tutkita eikä perustella, se vain otaksutaan valmiina totuutena.
Kääntöpuolena on, että pienestä koulusta tulee usein myös pienet säästöt, koska sen kulut ovat alemmat kuin ison yksikön. Joskus kunta haluaa lopettaa kyläkoulut, jotta se saa aikaan maksimaalisen suuren oppilasmäärän, ja tätä varten voidaan rakentaa kokonaan uusi koulu kuntakeskukseen. Valtio valitettavasti ruokkii tätä ajatustapaa. Kunnat ajattelevat, että 1-2 miljoonaa euroa on ikään kuin ilmaista rahaa, joka kannattaa ottaa, kun sitä kerran saa. Ja sitten rakennetaan nopeasti potentiaalinen sisäongelmatapaus, jonka kustannusarvio ylittyy jo suunnitteluvaiheessa. Paljon järkevämpää olisi olemassa olevan infran käytön tehokkuuden – ja kestävän kehityksen – näkökulmasta, että olemassa olevan talon käyttöä mietittäisiin entistä kattavammin: mitä kaikkia toimijoita ja toimintoja voisi saman katon alle mahtua? Ehkä talon katolle voitaisiin jopa laittaa aurinkopaneelit ja tuottaa energiaa naapureillekin? Entäpä väliaikainen matkailutoiminta koululla kesän hiljaisena aikana?
Viime aikoina lakkautettuja kouluja on myös ollut melko vaikea saada kaupaksi – ainakaan odotettuun hintaan. Vanhaa koulurakennusta on saatettu määrätietoisesti ohjata saattohoitoon jättämällä huoltotoimet muutamana vuonna väliin.
Kylien kannalta koulujen lakkauttamiset ovat useimmiten surullisia.
Kylällä jo asuvat eivät yleensä muuta pois, vaikka koulu lakkautettaisiinkin. Kouluton kylä ei ole kuitenkaan houkutin, joten kyläkoulussa on kyse paljon muustakin kuin vain lasten koulunkäynnin paikasta. Se on kylän sydän, jossa usein koulupäivän jälkeen kokoontuvat erilaiset harrasteryhmät ja jossa järjestetään myös kyläläisiä ja vanhempia yhdistävät kokoukset ja juhlat.
Nyt jos koskaan maaseutumaiset kunnat voisivat erottua asukasmarkkinoinnissaan säilyttämällä kyläkoulunsa. Pieni koulu on parhaimmillaan erinomainen hyvinvoinnin tuottaja. Ehkäpä lapsi keksii vapaa-ajalleenkin kehittävämpää tekemistä kuin taksissa koulukyydityksissä istumisen.
Koulu on elinvoimatekijä, jota tulevaisuuteen katsova kunta arvottaa muutenkin kuin lasten opintojen järjestämispaikkana. Esimerkiksi paikalliset yrittäjät Salon Teijolla alueella ja Uudenkaupungin Pyhämaalla ovat jo pitkään ymmärtäneet koulun ja kylän tiiviin strategisen yhteyden.
Väestön keskittyessä on nähtävissä trendejä myös vastakkaiseen suuntaan: Nordregio on ennustanut pohjoismaisen harvaan asutun maaseudun väestön lisääntyvän vuoteen 2040 mennessä, ja Euroopan isoissa kaupungeissa, esimerkiksi Pariisissa ja Berliinissä, on havahduttu muuttoliikkeeseen maaseudun rauhan ja kohtuuhintaisen asumisen perässä.
Lähikoulujen säilyttäminen mahdollistaa asuinpaikan valitsemisen myös kasvukeskuksen ulkopuolelta. Korostaessamme perhemyönteistä yhteiskuntaa yksi teko olisi tarjota perheille mahdollisuus rauhalliseen ja edulliseen asumiseen ja lasten oikeuksien toteutumiseen.
Tauno Linkoranta
Varsinais-Suomen kyläasiamies
Varsinais-Suomen Kylät ry
