Olen elänyt lapsuuteni äidin kanssa, joka jäi yllättäen yksinhuoltajaksi isän menehdyttyä ja masentui tragedian myötä vakavasti. Äitini masennus on leimannut kasvuani ja kehitystäni. Läpi lapsuuden ja nuoruuden tunsin itseni erilaiseksi, ulkopuoliseksi. En sopinut mihinkään. Ulkoisesti olin iloinen ja pärjäävä lapsi, mutta sisäisesti voin pahoin jo hyvin nuoresta pitäen. Kamppailin tieni aikuisuuteen heikkenevästä psyykkisestä voinnista huolimatta, kunnes parikymppisenä seinä tuli vastaan ja minun oli päätettävä joko päättää elämäni tai hakea apua.
Hain apua, josta alkoi 13 vuoden kuntoutuspolku kohti terveempää ja parempivointista elämää. Vuosien aikana olen keskeyttänyt yhden ammattitutkinnon ja ammattikorkeakoulututkinnon, jäänyt pitkäaikaistyöttömäksi, masentunut syvemmin sekä lähes syrjäytynyt yhteiskunnasta. Olen turvautunut verovaroin tuotettuihin palveluihin niin TE-palveluiden, kuntoutuspsykoterapian kuin terveydenhuollon palveluiden kautta.
Syrjäytymisen riskiä voidaan arvioida jo lapsen ensimmäisen elinvuoden aikana riskiluokituksella.
Arviolta joka neljäs alaikäisistä lapsista ja nuorista elää perheessä, jossa vanhemmalla on mielenterveysongelmia. Todellinen luku saattaa olla jopa korkeampi sillä mielenterveyden häiriöt ovat hyvin yleisiä: joka toinen suomalainen sairastuu psyykkisesti elämänsä aikana.
Sairastuminen johtaa usein opintojen keskeyttämiseen, pitkiin sairaslomiin ja työkyvyttömyyseläkkeisiin . Suomessa työkyvyttömyyseläkkeen yleisin syy on viime vuodesta lähtien ollut mielenterveyden sairaudet. Erityisesti nuorten aikuisten työkyvyttömyyseläkkeet mielenterveyssyistä ovat kohonneet viimeisen 20 vuoden aikana (Eläketurvakeskus). Syrjäytynyt nuori saattaa aiheuttaa yhteiskunnalle jopa 370 000 euron kustannukset (THL).
Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset – FinFami ry:n Kysy nuorelta -hankkeen selvityksen mukaan nuoret päihde- ja mielenterveysläheiset ovat tunteneet runsaasti ulkopuolisuuden tunnetta suhteessa ikätovereihinsa. Moni kertoo kokeneensa yksinäisyyttä ja useilla on kokemusta koulukiusaamisesta tai siitä, että opettaja ei ole ymmärtänyt. Usein vasta psyykkinen oireilu on tuonut nuoren tuen piiriin. (Arvola, Kysy nuorelta -hanke, julkaistaan 2021).
Oma tarinani on kehkeytynyt suhteellisen onnellisesti, sillä lopulta olen löytänyt oman alani, valmistunut ammattiin ja onnistunut kipuamaan takaisin yhteiskunnan kelkkaan. Joku voisi laskea, miten paljon kompasteluni kohti tasapainoista aikuisuutta on tullut yhteiskunnallemme maksamaan. Ja ehkäpä laskemaan, tulenko jäljellä olevilla työvuosillani maksamaan kustannukset takaisin verotuksen myötä. Mutta entä ne muut lapset ja nuoret, jotka eivät välttämättä ole yhtä onnekkaita kuin minä olen ollut? Kunnallisessa hoitojärjestelmässä ei ole tahoa, jolla olisi resursseja vastaanottaa päihde- ja mielenterveysläheisiä ja hoitaa heidän kuormittumistaan ennaltaehkäisevästi ylläpitäen työ- tai opiskelukykyä jo ennen, kuin nuori itse sairastuu.
Omalla kohdallani ohjautuminen Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset FinFami ry:hyn on ollut käänteentekevää. Yhdistyksen tuen ja toiminnan kautta olen löytänyt elämääni voimavaroja, joilla suojaan omaa jaksamistani yhteiskunnan jäsenenä ja erityisesti pienten lasten äitinä. Yhdistys on ollut oleellinen osa ylisukupolvisen kierteen katkaisua. Suhteellisen pienen yhdistyksen toiminta on saattanut säästää yhteiskunnaltamme satoja tuhansia euroja.
Finfamin alueyhdistyksiä toimii 18 eri alueella ympäri Suomen. Mikäli jokainen alueyhdistyksistä vaikuttaa yhdenkin asiakkaansa elämään ehkäisten syrjäytymistä, puhutaan jo huomattavista säästöistä.
Tuntuu käsittämättömältä, että valtiovarainministeriön budjettiesityksen mukaan sosiaali- ja terveysjärjestöiltä aiotaan ensi vuonna leikata rahoitusta rajusti. Kun kolmannen sektorin toimintaedellytyksiä heikennetään, kuka ottaa kopin kaikista niistä ihmisistä, jotka eivät kunnalliseen hoitojärjestelmään pääse kiinni? Mikä on ennaltaehkäisevän työn rooli tulevaisuudessa, kun kunnat kamppaillevat jo nyt talouskurimuksessa ja päihde- ja mielenterveyspalvelut nitisevät liitoksissaan? Eikö ole jo selvää, ettei meillä ole varaa enää yhteenkään syrjäytyneeseen nuoreen saati pitkiin ylisukupolvisiin pahoinvoinnin kierteisiin?
Annika Forth
Varsinais-Suomen mielenterveys-
omaiset – FinFami ry:n
hallituksen jäsen
ammatillinen kuntoutusohjaaja
