Melko paljon reissanneena olen saanut katsastaa lukemattomien kohteiden niin sanottuja nähtävyyksiä. Tietyt paikat ovat miellyttäneet minua enemmän, toiset vähemmän. Kuitenkin vasta viime viikolla aloin pohtia, mitä yhteistä näissä minua miellyttävissä ja toisaalta luotaan työntävissä kohteissa on.
Vastaus löytyi nopeasti: Luontokohteet miellyttävät, ihmisten tekemät historialliset rakennelmat eivät.
Muistelin muutaman viikon takaista kiertelyä Alhambran palatsissa Granadassa. Köpöttelin parinkymmenen sentin mittaisin askelin suuren ryhmän mukana oppaan kertoessa yksityiskohtia jos mistäkin koristekuviosta. Menomatkalla kerrottu historiaosuus tuli vielä päälle. Kierros kesti lähemmäs kolme tuntia. Kuulemma ainutlaatuinen palatsi kipeytti selkäni ja aiheutti pahemmanlaatuisen historia-ähkyn. Olinpa minä kiittämätön, kun kirjojen mukaan kyseessä on sentään Espanjan tärkein nähtävyys.
Itse en ollut alun perinkään paikasta kovin kiinnostunut, mutta lähdin ystäväni mukaan.
Hänet puolestaan innostin lähtemään Rondaan, pieneen kaupunkiin jonkin verran Marbellasta sisämaahan. Kaupunki sijaitsee molemmin puolin syvää rotkolaaksoa. Ah, mitä maisemia! Jo bussimatka oli yhtä näkymien ilotulitusta auton kierrellessä kukkulalta toiselle.
Taipumuksessani on ainakin kaksi hyvää puolta. Luontoa ja sen hienoja näkymiä voi ihailla useimmiten ihan ilmaiseksi. Eikä edessä ole pitkiä jonoja. Kummallista, että lomakohteissakin väki on valmis jonottamaan tuntikaupalla nähdäkseen jonkun ihmisen tekemän harvinaisen hilavitkuttimen.
Eläintarhoissa käyn mielelläni. Tapiirin näkeminen Fuengirolan hyvin hoidetussa eläintarhassa oli yksi loman kohokohdista.
Kirkoissa, palatseissa ja museoissa kiertely pilaa matkani. Tai no, yksi ennakolta suunniteltu kohde vielä menettelee. Eiffelin torniakin katselin aikoinani vain alhaalta päin. Mieli ei tehnyt jonottaa tuntikausia hissiin. Luonnonpuistot, meri ja kauniit maisemat vievät aina voiton.
Taipumukseni taitaa olla synnynnäistä. Biologia ja maantieto olivat suosikkiaineitani koulussa, kun taas historiaa välttelin parhaani mukaan.
minna.urpo@pernionseudunlehti.fi
