Maaseutu on perinteisten käsitysten ja tuntemusten mukaan turvallinen alue. Rikollisuutta on vähemmän ja naapurit katsovat vielä toistensa perään. Käynnissä on kuitenkin monenlaisia muutoksia, jotka ovat lisänneet turvattomuutta.
Etenkin yhteiskunnallinen rakennemuutos eriarvoistaa alueita ja ihmisiä.
Palveluja on tehostamisen nimissä keskitetty taajamiin yhä kauemmas kyliltä, poliisi ja ambulanssit tulevat entistä kauempaa ja teiden kunto heikkenee koko ajan. Tuoreessa muistissa ovat myös säiden ääri-ilmiöt, joiden seuraukset, kuten sähköttömyys, ovat usein pidempiaikaisia kuntakeskusten ulkopuolella. Petoeläimet koetaan myös tietyillä alueilla todelliseksi uhaksi.
Eläminen maaseutumaisilla alueilla on käynyt entistä haasteellisemmaksi, ja hyvinvoinnin ja arjen turvallisuuden toteutuminen edellyttävät entistä laajempaa ja rajoja ylittävää yhteistyötä yhteisöjen, yhdistysten ja viranomaisten välillä. Kylille ja maaseudun yhdistyksille tarjotaan nyt entistä useammin roolia ja tehtäviä paikallisen turvallisuuden takaamisessa.
Miten kylillä sitten voi lisätä turvallisuuden tunnetta ja varautua häiriötilanteisiin?
Arjen turvallisuustyö voi alkaa turvallisuusriskien kartoituksella.
Millaisia ovat liikenteen vaaran paikat, ovatko leikkipaikat ja uimarannat turvallisia, onko kylällä vaarallisia autiotaloja tai kaivoja? Entäs myrskyn sattuessa; missä puusto todennäköisimmin uhkaa sähkölankoja ja rakennuksia? Keille pitkästä sähkökatkosta voisi olla eniten haittaa?
Riskien kartoittamisen jälkeen on syytä tehdä kylän turvallisuussuunnitelma – esimerkiksi osana perinteistä kyläsuunnitelmaa.
Ja edelleen kyläläisten, kunnan ja viranomaisten yhteistyönä, sillä turvallisuus on yksityisen ja julkisen yhdistelmä. Osa tarpeelliseksi todetuista toimista jää kyläläisten omalle vastuulle, osa kunnan ja viranomaisten.
Olennainen osa kylän turvallisuussuunnitelmaa on todennäköisesti kylätalo; se voi olla paikka, jonne keskitetään paikallinen turvallisuustiedotus, kylän yhteinen aggregaatti, varamuonaa, raivauskalustoa ja voipa se toimia oivana hätämajoituskeskuksenakin. Avauksia tähän suuntaan on tehty muun muassa Laitilan Leinmäen ja Ruskon Lavamäen kylätaloilla. Paikallisen osaamisen ja välineistön kartoitus on myös luonnollinen osa suunnitelmaa.
Parhaimmillaan kylän turvallisuuden ympärille syntyy sopimuskäytäntöjä, kuten Sastamalassa. Siellä on sovittu, että esimerkiksi pitkän sähkökatkon aikana kyläyhdistykset käyvät katsomassa vanhusten selviytymisen perään.
Kunta maksaa yhdistyksille korvauksen näistä toimista. Jotkut voimayhtiöt ovat myös pohdiskelleet, voisiko paikallisilla yhdistyksillä olla roolia myrskytuhojen selvittelyssä – ennen muuta paikallisten olojen tuntijoina.
Turvallisuusyhteistyötä kunnissa suunniteltaessa on tärkeää ottaa kuitenkin huomioon, että kylien yhdistysten osallistuminen perustuu yhdistysten itselleen asettamiin toimintapäämääriin ja -periaatteisiin.
Järjestöjen ja yhdistysten tehtävänä ei ole toteuttaa viranomaisille säädettyjä tehtäviä.
Viranomaiset vastaavat omasta toiminta-alueestaan ja tehtävistään, ja kukin yhdistys tuo turvallisuuspakettiin juuri sen sille omimman osaamisen. Ulkopuolisen toimijan ei tule tätä yhdistyksen panosta määritellä.
Tauno Linkoranta
Varsinais-Suomen
kyläasiamies
Varsinais-Suomen Kylät ry
