Mursin nilkkani huhtikuussa ja kirjoitin perheeni Whatsapp-ryhmään TYKSin päivystyksen odotushuoneesta sekavissa tunnelmissa seuraavasti: ”Päivystykses atm, jalka jotenki fuckas yöl”.
Isäni viestitti vastaukseksi hetkisen tahollaan mietittyään: ”että mikä oli”.
Vasta silloin hoksasin, että olin käyttänyt väärää suomen kieltä väärässä seurassa.
Suomesta suomeen käännettynä viestini tarkoitti, että olen ollut sillä hetkellä päivystyksessä, koska jalalleni oli tapahtunut edellisenä yönä jotakin kivuliasta ja ikävää, mutta vielä tuntematonta.
Puhun suomea äidinkielenäni, mutta arjessa se näkyy ainakin viitenä erilaisena muunnoksena. Ihan kuin puhuisin montaa eri kieltä, joiden välillä joutuu välillä muistelemaan oikeita sanoja.
Eri kaveriporukoissa puhun omilla tavoillaan, kotona tietyllä tavalla ja töissä tietyllä tavalla. Muovaan tapaani puhua suomen kieltä sen mukaan, kenen seurassa olen.
Kielen mukauttaminen riippuu yleensä siitä, kuinka toinen ihminen puhuu, mutta myös siitä mitä oletan hänen ymmärtävän niin kielellisesti kuin kulttuurisia viittauksiakin ajatellen.
Ei tulisi mieleenikään mennä kysymään minua 60 vuotta vanhemmalta ihmiseltä, että lowkey fiilaako vai kriippaako Four Seasons Orlando baby broidia. Tuntuu myös oudolta kirjoittaa tuo lause lehteen.
Mutta en puolestaan ikinä puhuisi kirjakieltä minua kymmenen vuotta nuoremmalle ihmiselle. Saati käyttäisi siinä keskustelussa yliopistossa oppimiani sivistyssanoja.
”Fiilata”-sanasta syntyi keskustelua toimituksessa muutama viikko sitten. Päätoimittaja käytti sitä hienosäätämisestä ja minä jostain asiasta pitämisestä.
Suomen kielen muuttuminen on luonut suomenkielisten ihmisten välille kielimuureja. Puhumme näennäisesti samaa kieltä, mutta sukupolvet eivät välttämättä ymmärrä toisiaan oikein.
Kielen kehittymiseen vaikuttaa tietysti moni asia ihan varhaisesta lapsuudesta lähtien. Myös se, minkälaista kieltä kuulemme kasvaessamme muovaa sitä, mitä pidämme luontevana tapana puhua.
Myöhemmin aikuisuudessa kieltä muokkaa ammatti sekä harrastukset ja jo lapsuudessakin vaikuttanut yhteiskunnallinen asema. Luokkanousun tehneellä aikuisella voikin olla vaikeuksia ymmärtää kaikkia niitä ilmauksia, joita uudet ympärillä olevat ihmiset ovat käyttäneet jo nuorempina.
Samoin maaseudun ja kaupungin välillä näkyy kielellinen ero, kun yhdessä paikassa tavanomaisena pidettyjen asioiden nimiä ei tarvitse toisessa paikassa käyttää. Kaupungissa koko elämänsä asuneella ei välttämättä ole harmainta aavistusta siitä, miltä näyttää halkoruuvi. Maaseudulla puolestaan asuinalueiden segregaatio voi olla vieras käsite.
Tulkkeja ei onneksi vielä tarvita sukupolvien, alueiden tai yhteiskuntaluokkien välillä. Niin kauan, kun yleiskielen ymmärtämisen ja puhumisen taidot löytyvät jokaiselta, ei pitäisi olla hätää. Näiden taitojen rapautumisesta kantaa osa ihmisistä kuitenkin suurta huolta.
Liinu Nieminen
Kirjoittaja on toimittaja, joka rakastaa puhumista ja tarinoiden kertomista. Hänellä on toimituksessa osuvasti ”Little miss chatterbox”-muki. Lapsuudessa häneltä kysyttiin monta kertaa, osaako hän edes olla hiljaa.
