Kiepiltä retkelle

Tervepä terve. Toimituksen länsipuron viikkotulvat lapotaan tässä seuraavaksi.
***
Vesistä riittää aihetta lehteen; jos ei kuivu kaivo, on joissa tai järvissä tai merellä jotain kertomisen arvoista.
Tätä luettaessa Perniönjoen tulvasuojeluhanke on käynnistynyt; ensin raivataan tilaa joenpenkoilta kaivettaville maa-aineksille ja sitten täytetään se tila.
Nythän ajatuksena on, että kaivinkoneet tekevät joelle saman kuin verenpainelääke suonille: kun tilavuus kasvaa, on vähemmän tunkua. Entistä avarammassa uomassa veden pinta pysyy alempana, vaikka sitä jokeen lapettaisiin entiseen tapaan. Tämän ymmärtää lyhyenkin matikan lukenut.
No, vesistöjuttuja on tullut rakennettua työvuosien aikana varovastikin laskien kolminumeroinen määrä.
Yhtälö on sikäli metka, että joskus tuntuu enemmän syntyneen kaikenlaista suunnitelmaa, hankekuvausta ja raporttia ja vähemmän näkyvää. ”Jälkiä tulloo, vaan tullooko puhasta”, kysyi siivotessaan mattonsa katkonut aikamiespoika Arvo Kyyrölä kotimaisessa elokuvaklassikossa nimeltä Kadunlakaisijat.
Ja kas. Arkistoista sattui eteen vuoden 2004 lehtien vuosikerta ja sieltä parikin omatekoista juttua, joissa kerrotaan Lounais-Suomen ympäristökeskuksen suunnitelmista rakentaa Perniönjokeen pohjapato.
Pohjapatohan se on pomminvarma keksintö, jonka päällä on tulvan tilaa nousta taivaaseen asti; se ei siis välttämättä pahenna tulvatilannetta, mutta toisaalta pitää veden kuivaan aikaan säällisellä tasolla ja se oli tässäkin ajatuksena. Jutun mukaan oli arvioitu, että keski-ja huipputulvilla pato nostaisi vettä kilometrin päässä yläjuoksulla sentin. Nyt sitten pyritään siihen, että jos ei ainakaan nousisi.
Joku tässä on muuttunut, jos ei matematiikka niin ainakin toiveet tai sitten sateet.
***
Kevät toi vanhan laulun mukaan rannoille hampparin. Ehkä niinkin, tosin vanhan ajan harmittomiksi katsottujen joutomiesten aika kai meni jo. Enempi on saanut tavata toisia ranta-asukkeja eli rantakäärmeitä.
Aikansa ja paikkansa luikerot ottavat joka tapauksessa ja virkansa tekevät. Pitävät huolta hiiritasapainosta ja muusta.
Lauantaina piti lähteä veneellä asioille ja hetken raksutti tyhjää, kun avoveneen mittariston ja ratin päällä oli kiepillä jotain mustaa. Kun muisti, että yhtään sen väristä narua ei taloudessa ole, oli helppo päätellä, että käärmehän se. Niskatäplät paljastivat, että vielä tätä mukavampaa lajia.
Käärmeestä ei kai oikein voi sanoa, että se ottaa jalat alleen, mutta lähtipä kuitenkin häirityksi tultuaan äkkiä livohkaan, suhautti jonnekin veneen rakenteisiin ja teki siellä matkaa ainakin asiointireissun ajan.
Takavuosien ökyväellä oli mainoskuvissa monesti käärmeennahkasaappaat tai -vyö, meilläpä on itsepoistuva käärmeennahkainen ohjauspyöränlämmitin ja vielä veneessä.
Siinähän on toisaalta jotain maantieltäkin tuttua, että ratissa on liero.
***
Heip.