Tervepä terve. Toimituksen koillisruudun viikkovalumat kuivataan tässä seuraavaksi.
***
Ei tiennyt lasi-ikkunan keksijäkään, mihin kaikkeen kapine ehtisi, noin kulttuurisesti.
Arkkitehtuuria ajatellen ikkunoiden arvostus näkyy vähän vaihtelevan; mielenkiintoisissa taloissa on monesti isot ruudut, mutta pittoreskiin vanhaan torppaan tai herraskartanoon ei moinen tietenkään sovi.
Jos milloin jokin kiinteistönvälitysfirma kehuu kohteitaan sosiaalisessa mediassa, mönkii isolasisen talon kohdalla aina kommentoimaan se tietty porukka, jonka tärkein huoli on, että entä ikkunanpesu.
Ehkä tämä on rohkaisevaa pysyvyyttä: vielä on voimissaan kansallinen varman päälle ankeaksi tekemisen kulttuuri.
Mutta nämä muut ilmiöt. Takavuosien renkutuksessa oli ikkunassa hauva ja Laila Kinnusen esittämässä kauniissa iskelmässä valoa. Beatlesin hauskassa pikkusävelmässä kuljettiin läpi kylpyhuoneen ikkunasta. Heikki Salo taas kirjoitti Miljoonasade-yhtyeelleen taiten kappaleen viittäsataakuutta ikkunaa putsaavasta pesijästä.
Hitchcockin jännäriklassikossa tiirailtiin murhia takaikkunasta ja tämän ikäinen penska muistaa ulkoa Disneyn vanhat Riemukupla-elokuvat. Niistä eräässä pestään ilkeän liikemiehen pilvenpiirtäjän ikkunoita talon seiniä pitkin kulkevan kelkan avulla ja yhteensattumien summana toimistot täyttyvät kohta kuplavolkkarilla ja paksulla ikkunanpesuvaahdolla.
Ja mielikuva tuosta vaahdosta ei jätä rauhaan toimeen tarttuvaa tänäkään päivänä. Vaikka aikansa ämpyilee, päätyy kevään tullen ikkunanpesu-urakkaan ennen pitkää itse kukin.
Se on kotityö siinä missä muutkin; vetkutteluun menee vähintään satakertainen aika itse toimitukseen nähden ja lopulta asian päällä oltaessa ei itse tekeminen ole isoin asia, vaan kaiken tarvittavan etsiminen ja toimintakuntoon saattaminen. Ikkunaimuri löytyi suunnilleen paikoiltaan, sen laturin etsimiseksi piti sukeltaa uhkarohkeammin siivouskomeron perille. Ison ikkunan kuudesta salvasta kuusi aukeaa suosiolla, yhtä pitää avittaa pihdeillä ja taas piti sukeltaa, tällä kerralla työkalulaatikkoon.
Tasoitusta tässä tulee siinä, että ikkunoita meillä ei ole lukumääräisesti kovin montaa. Toisaalta niillä on kokoa per ruutu riittävästi.
Sivistävää työtä tuo joka tapauksessa on. Kun pari tuntia touhuaa, ehtii kuunnella radiosta musiikkitietovisaa toisenkin jakson. Samalla oppii mustan veden valuessa jotain siitä, millainen määrä katupölyä ilmassa leijuu. Toisaaltahan ihmisellä on luonnonfiltteri nokkansa sisällä, karvoinakin tunnettu.
Tietysti kyseessä on myös ryhmä- tai ainakin parityö. Tarkempi ja taitavampi suorittaa itse pesuoperaation, vähemmillä taidoilla siunattu tekee kykyjensä mukaista työtä eli esimerkiksi kannattelee sitä ikkunanpuitetta, jossa lukee että avattuna tuettava.
Ei tässä nyt mennä työnjaollisiin yksityiskohtiin, mutta sanonpa vaan, että käy askareesta ikkunan kannattelukin.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
