Skip to main content

Jos kaikki jättäisivät äänestämättä

Kuvittele, että kansalaiset tekisivät yhtä aikaa saman päätöksen: Ja minähän en äänestä! Teoriassa se on yhtä mahdollista kuin tennisottelun jatkuminen ikuisesti.

Joskus voisi tulla se päivä, jolloin kukaan ei pudottaisi vaalilippua uurnaan. Noh, ehkä ehdokkaat kuitenkin äänestäisivät itseään, mutta sehän ei tulosta muuttaisi. Mitä silloin tapahtuisi? Vaalilakia tulkitsemalla voisi olettaa, että valitut arvottaisiin.

Mennäänpä vieläkin pitemmälle. Mitä tehtäisiin, jos kukaan ei suostuisi asettumaan ehdokkaaksi?
Sekin on teoriassa täysin mahdollista. Paljon on puhuttu siitä, että poliittiset ja luottamustehtävät eivät enää kiinnosta entiseen malliin. Tiedotusvälineet kun puuttuvat kaikkeen, katsovat suurennuslasin kanssa tekemisiä, ja paljastavat vielä yksityiselämän asiatkin. Tuollehan on parempi sanoa ”ei kiitos” ennen kuin se ehtii alkaakaan. Ketään ei voida ehdokkaaksi pakottaa, joten miksei näin voisi käydä.

Pessimistit puhuvat vaalien aikoihin oman äänensä merkityksettömyydestä. ”Samat naamat ne siellä aina kuitenkin on, mikään ei muutu”, on tuttu perustelu nukkuvien puolueessa.
Mutta kun se ääni merkitsee. Jokaisen ääni yhtä paljon. Miljoona nukkuvaa äänioikeutettua olisi voinut vaikuttaa lukemattomien ehdokkaiden läpipääsyyn.
Myös ehdokkaita tarvitaan, muuten vaihtoehdot jäävät aika vähiin.

Meneillään olevat seurakuntavaalit ovat osoittaneet, että äänestys- ja ehdokkuusintoa vielä riittää. Aktiivit ovat hakeneet ehdokkaita turuilla ja toreilla, ja ovat saaneet myöntäviä vastauksia.

Äänestäjätkin ovat löytäneet ennakkoäänestyspaikoille, vaikka paikat ovat vaihdelleet turhan usein.
Ehdokaskin on löytynyt, vaikka se ei ihan tuttu olisikaan.

Kun ihmiset paheksuvat jotain asiaa, he aloittavat lauseen yleensä sanomalla ”Jos kaikki tekisivät noin, niin….” Useimmiten tämä on hyvin konkreettista.
Jos kaikki ajaisivat päin punaisia valoja, niin autot olisivat pian romuna ja ihmishenget vaarassa.  Jos kaikki jättäisivät menemättä töihin, niin kukaan ei kohta saisi mitään tuotteita tai palveluita. Jos kaikki olisivat homoja, ihmiskunta kuolisi sukupuuttoon.

Heristetään sormea ja oletetaan muutaman ihmisen käyttäytymisen leviävän kaikkia koskettavaksi.

Näistä yleistyksistä huolimatta en ole vielä kenenkään kuullut sanovan Entäs jos kaikki jättäisivät äänestämättä? Kaikki jättäisivät ehdokkaaksi asettumatta?
Mitä sitten tapahtuisi? Mikä olisi konkreettinen vastaus?

minna.urpo@pernionseudunlehti.fi
Jaa artikkeli: