Väärä osoite toruille Pääkirjoituksia Väärä osoite toruille SPR näkyy katukuvassa myös eteläisessä Salossa loppuviikon ajan. Nälkäpäiväkeräyksen voi sanoa olevan tuttu syksyn merkki;…Perniönseudun Lehti15.9.2016
Sote ei katoa Salon toiminnoista Mielipide Sote ei katoa Salon toiminnoista Sosiaali- ja terveydenhuolto aiheuttaa noin puolet Salon vuosimenoista. Palvelujen tuotanto siirtyy vuoden 2019 alusta kunnilta…Perniönseudun Lehti15.9.2016
Hautatervan polttajat käyvät vähiin Uutiset Hautatervan polttajat käyvät vähiin Suomalaisen tervan tulevaisuudennäkymät ovat kaksijakoiset. Ennuste on sikäli hyvä, että terva on pääsemässä kirjoihin ja…Perniönseudun Lehti15.9.2016
Makumatka maalle kertoo kaikesta maalla Uutiset Makumatka maalle kertoo kaikesta maalla Maakumatka maalle -teemapäivää vietetään lauantaina. Päivän nimi viittaa ruokaan, mutta päivä on paljon muutakin.–Tehdään kaikkea…Perniönseudun Lehti15.9.2016
Kylävaate ei pue lapsia pikkuaikuisiksi Uutiset Kylävaate ei pue lapsia pikkuaikuisiksi Historia toistaa itseään, ainakin mitä erääseen taloon Mathildedalissa tulee. –Tässä on asunut ennen meitäkin ompelija,…Perniönseudun Lehti15.9.2016
Eläinsuojeluyhdistys hankki kotipesän keskeltä kylää Uutiset Eläinsuojeluyhdistys hankki kotipesän keskeltä kylää Perniön kunnantalon toisen kerroksen eräässä ikkunassa palavat jatkossa valot säännöllisesti. Perniön seudun eläinsuojeluyhdistys on vuokrannut…Perniönseudun Lehti15.9.2016
Nälkäpäiväkeräys näkyy Perniössä loppuviikosta Uutiset Nälkäpäiväkeräys näkyy Perniössä loppuviikosta Suomen Punaisen Ristin valtakunnallinen Nälkäpäiväkeräys näkyy loppuviikosta eri puolilla Saloa.SPR:n Perniön osaston aktiivit Kyösti Etsalo…Perniönseudun Lehti15.9.2016
Miocinassa on yhä jotain Nellyä Uutiset Miocinassa on yhä jotain Nellyä Hyvä ruokapaikka säilyy muistoissa pitkään. Pirtti Miocina Särkisalossa oli vuosikymmeniä sitten mainio ruokaravintola ja illanistujaispaikka,…Perniönseudun Lehti14.9.2016
Julia Engblomille Laakson esteiltä puhdas voitto ja Volkkari Uutiset Julia Engblomille Laakson esteiltä puhdas voitto ja Volkkari Melkkilän Ratsastajien Julia Engblom hallitsi hermonsa ja hevosensa kesäkauden huipennuksessa Laakson GP-esteillä. Volkswagen Leading Rider-kilpailussa…Perniönseudun Lehti14.9.2016
Liiketilan hissimusiikit Tähdellistä Liiketilan hissimusiikit Tervepä terve. Toimituksen koillispolun viikkolenkille mennään tässä seuraavaksi. ***Mahtaako koti-ikäväkin olla muuttuva käsite, kiitos nykyisen…Perniönseudun Lehti8.9.2016