Skip to main content

Jag talar inte så bra

Nyt on taas se aika vuodesta. Epätavallisesti ruskettuneet toimistotyöntekijät valuvat takaisin sorvin ääreen. Noin 80 prosenttia menneen viikon keskustelukumppaneista ilmoitti lomansa juuri loppuvan tai loppuneen. Menen jälleen vastavirtaan. Lähden lomalle, kun muut palaavat. Näin kävi myös viime vuonna.
Loppukesän loma sopii hyvin säästäväisyyteen taipuvaisen luonteeni kanssa. Sitä voisi verrata vaikka lapsuuden kesien toistuvaan tapahtumaan. Istuimme mummon kanssa keinussa ja söimme jäätelötötteröitä. Halusin syödä mummoa hitaammin, jotta saisin vielä nautiskella, kun häneltä herkku oli jo loppu. Niin se on lomienkin kanssa. Lisäksi kaamosoireilevana uskon jaksavani vuodenvaihteeseen paremmin, kun pidän lomani niin myöhään.
***
Vaan otinpa jo pienen varaslähdön lomaan tuossa reilu viikko sitten. Siitä reissusta ei sen enempää kuin että jouduin puhumaan ruotsia kaksi päivää. Tai paremminkin kuuntelemaan. Suun avaaminen toisella kotimaisella on itselleni korkea kynnys aina vaan. Suomeksi puhuessani aloitan lauseen tietämättä tarkkaan, miten se loppuu. Kun ruotsiksi tekee saman, niin ennemmin tai myöhemmin vastaan tulee sana, joka ei heti tule mieleen. Useimmiten se ei tule mieleen vielä minuutinkaan päästä. Siinä sitten yrität keksiä sopivia kiertoilmaisuja. Keskustelukumppanien odottavat ilmeet kasvattavat koko ajan painetta, joten sana ei tule ulos aivoista sen enempää kuin kurkustakaan.
Jos taas alkaa miettiä etukäteen, miten seuraavan lauseensa muotoilisi, ei pysty seuraamaan keskustelua.
Ei myöskään kehtaa puhua englantia, vaikka kaikki sitä osaisivat. Olenhan minäkin joskus koulussa opiskellut ruotsia! Niinpä melkein jokainen lauseeni on tyyppiä ”jag tycker/tycker inte” tai ”det är/är inte så bra”. Keskustelukumppanit olivat kaiken lisäksi ruotsalaisia, eivät suomenruotsalaisia.
Suomenruotsia on yleensä helppo ymmärtää heikommallakin kielitaidolla. Olen osallistunut melko hyvällä menestyksellä esimerkiksi Kemiön kunnanvaltuuston kokouksiin. Asiat ovat avautuneet juuri sen verran kuin on tarpeellista.
Mutta aktiivisella ja passiivisella kielitaidolla on valtava ero. Näin on myös italian kielen kohdalla. Pystyn lukemaan tekstiä melko hyvin, ymmärtämään kuultua vähän heikommin ja tuottamaan itse kieltä – äärettömän heikosti. Kun otetaan vielä huomioon, että kielen opiskelu on Suomessa yleensä papereiden kanssa tuhertamista, ei ihme, että käytännön kielitaito jää heikoksi.
***
Vaan riitti ruotsalaisillakin ihmeteltävää: myös umpisuomenkielisillä kaupungeilla on ruotsinkieliset nimet. Silti vieraat tulivat mieluummin Savonlinnaan ja Lappeenrantaan kuin Nyslottiin tai Villmanstrandiin. Savvoo ja karjalaa haastavat eivät ole varmaan tuollaisista paikkakunnista koskaan kuulleetkaan. Ainakaan ravintoloista on ruotsinkielistä palvelua turha odottaa.
Omissa lomasuunnitelmissa noudatan tänä vuonna T-linjaa: Tampere–Toronto–Teijon retkeilyalue. Tapaamisiin syyskuussa.

minna.urpo@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: