Tiistai oli se päivä, jolloin liikkeelle pistettiin aika monta kutsukorttia tai kutsuviestiä – jos tarpeen oli pelata varman päälle. Ylioppilaskirjoitusten tulokset julkistettiin, ja jos joku oli jännittänyt valmistumistaan, tiistai toi asiaan varmuuden. Joko kyseessä oli ilon päivä tai harmin. Jälkimmäisessä tapauksessa voi lohduttaa: opiskelukaverien kanssa voi toki juhlia jo nyt, vaikka oman todistuksen saaminen syksyyn venyisikin. Harmin paikka ei vielä ole maailmanloppu, joten muiden iloon kannattaa yhtyä.
Ja samat sanat voi lausua jokaiselle valmistuvalle, jääpä taakse lukio, ammattiopisto, ammattikorkeakoulu tai peruskoulu.
Suorituksen arvoa korostaa se, että viimeiset kaksi vuotta koulua on käyty monin tavoin poikkeavasti: juhlia ja tapahtumia ja menoja on siirrelty ja peruttu ja ennen muuta koulua on käyty joka asteella paljon myös etänä. Joiltain opiskelu omatoimisesti ehkä sujuu ja tulostakin syntyy, mutta väistämättä jotain makua opiskeluajasta jää etänä oltaessa myös puuttumaan.
Vakavampi huoli on niistä opiskelijoista, joilla pakka ei ole pysynyt koossa kokonaan tai ollenkaan. Jokaisen toiveissa taitaa olla, että koulutyö ja opiskelu ensi syksystä alkaen voisivat jatkua normaalisti; miksei osin etänäkin, mutta ennen muuta kasvokkain tavaten.
Jos kaikesta pitäisi pistää jotain mieleen vastaisen varalle, se voisi olla varautuminen: jos etäopiskeluihin joudutaan joskus jostain syystä menemään, mitkä ovat sudenkuopat ja riskit – on oltava keinot pitää jokainen mukana kouluarjessa ja osana yhteisöä.