Tervepä terve. Toimituksen itävaunun viikkopaikka valitaan tässä seuraavaksi.
***
Länsiradaksi nimetty entinen Tunnin juna on metka kapine. Sitä ei ole olemassakaan ja silti sen perässä on vaikea pysyä.
Kuvio on vähän kuin kapakassa loppuillasta, kun vähän jokainen päättää tarjota kierroksen. Kovin pian ei ole selvää mikään eikä etenkään se, kuka on maksanut eniten ja kenen piikki on pisin.
Joku määrä mallasohrapeltoa tarvitaan kapakkaillan antimiin ja joku määrä ohrapeltoa uhkaa jäädä radan alle, jos ja kun ratahanke toteutuu.
Luontoihmistä hanke tietysti närästää: rahaa on maailma täynnä, mutta kerran liikenteelle uhrattua kalliota ei palauta mikään.
Ennallistamisasetus sentään tuli voimaan, eikä siinä ole murisemista hinnasta tai muustakaan. Arkinen vertailukohta voisi olla se, että särkee R-kioskin ikkunan ja joutuu ruudun maksamaan. Lasku seuraa, kun on sählännyt.
Rata-asioihin palataksemme. Raha-asioita enemmän murehtivat tietävät joka tapauksessa, että niinhän sitä aina käy radalle lähtiessä: kalliit ovat laulujen lunnaat, muidenkin kuin Tarja Lunnaan laulujen.
Se iskelmästä. Rata-asia koskettaa oman lehden tonttia välillisesti, vaikka Perniö perinteinen rautatiepitäjä onkin. Ehkä joku säännöllisesti isompiin kaupunkeihin matkaava odottaa nopeaa yhteyttä, huvimatkaajalle riittää nykyvauhti. Huviretkellä hitaampikin juna voittaa itse ajamisen vaivan.
Saloa hanke toki kouraisee, lompakkoa tai sitten sielusta. Naapuritaajamassa päämajaa pitävä seitsenpäiväinen lehti on seurannut tiiviisti rata-asiaa ja kertoi perjantaina, että sikäläiset päättäjät ja virkamiesjohto eivät kommentoi asiaa juuri nyt. Lehden tavoittamat päättäjät totesivat, että heillä ei ole riittävästi tietoa asiasta.
Perustelut ontuvat kuin junan tönäisemä hirvi, mutta säästyihän tällä omaa vaivaa. Ei tarvitse lukea erikseen Mämmilää. Ja se sentään irvaili 70-lukulaista kirkonkylää ja sikäläistä harmaiden patujen tiedotusmonopolia.
Oikea aika taas on samanlainen ihme kuin se parempi aika, johon pitäisi monen mielestä jättää ne omasta mielestä turhat investoinnit. Sitä ei koskaan tule, vaikka ennen ei kaikki ollutkaan paremmin.
Se on sitten oma lukunsa, koska tietoa on riittävästi.
Oikorataa jossain muodossa on suunniteltu viitisenkymmentä vuotta. Toteutukseen voi mennä toiset viisikymmentä. Vuonna 2049 olisi täynnä tuommoiset 75 vuotta. Jos silloin sitten joku soittaa ja kyselee. Itse ajattelin yrittää olla kokopäivätoiminen lintujenlaskija jo paljon aiemmin.
***
Perniön rautatiepitäjyydestä puhuminen toki menee nostalgian puolelle.
Toimituksessa kerrattiin taannoin sitä, mistä rantarata Perniössä kulki aiemmin ja mistä se kulkee nyt. Silmään otti tieto, jonka mukaan perusparannus alkoi vuonna 1979 ja valmistui 1995. Tämän kirjoittaja eteni tuona aikana synnytyssairaalasta lukion ensimmäiselle luokalle. Rataa valmistui vuotta kohti vähän pidempi pätkä kuin ihmistä. Radasta poistui turhaa kieroutta, ihmisestä ei voi olla varma.
Väli Salosta Karjaalle jää sijoilleen, vaikka liikenne Helsingistä Turkuun joskus uudella oikoradalla kulkisikin.
Salon ja Karjaan välistä ei paikallisjunayhteyttä kai toistamiseen tule, mutta joskus se on sitä melkein ollut. Kuudenkymmenen vuoden takainen lehti muistuttaa junan pysähtyneen Perniössä neljällä paikalla: Kotaladossa, Perniön asemalla, Ervelässä ja Koskella. Asemalla sijainnut Kisakallion huvikeskus saattoi hyötyä melkein ovelle pysähtyneestä junasta.
Pistää tämä miettimään noita kyliä; parhaissa on ollut koulun, kauppojen, pankkikonttorien ja postin lisäksi vielä oma junaseisakekin. Nykyään samalla varustelutasolla pääsisi lähiöksi.
Mielessä käy ajatus: entä, jos vanhan ajan maaseutua lämmöllä nostalgisoivat kaipaavatkin kaupunkimaista elämää eli voipullapuotia potkukelkkamatkan päässä.
***
No, juhannukseksi väki kai pakkautuu maalle tai sitten merelle. Sääennusteen perusteella tummuu nopeammin sika grillissä kuin rannalla.
Noin muuten Kemiön suunnalla näkyy meijerielinkeino kehottavan ostoksiin reippaasti länsimurteella. Sikäläisen marketin kylmäkaappien päällä luki ihan selvästi: ost juusto.
***
Hyvää juhannusta.
