Skip to main content

Vonkarin voittoputki – Ravuri sijoittui seitsemän voiton jälkeen toiseksi Vermossa

 

Kotona Juha Lindroos antaa persoonallisen Vonkarin vaikuttaa päivän ohjelmaan. – Suomenhevoset ovat niin herkkiä, että niillä menee kisaamiseen helposti maku jos liikaa painostetaan, omistaja taustoittaa.

– Tämä hevonen on tällä hetkellä maailman paras juttu, hymyilee Juha Lindroos ja taputtaa ravihevosensa kaulaa. Vonkari on noussut raviväen tietoisuuteen erityisesti tänä vuonna. 7-vuotias hevonen on napannut jo seitsemän peräkkäistä voittoa, ja tällä hetkellä sen ennätys on 26,3/2100 metriä. Eilen voittoputki katkesi Vermossa, mutta sijoitus oli silti 2. Miten menestys on käytännössä onnistunut?

– Olemme jakaneet vuoden treenit voimaharjoitteluun ja kevyempiin osuuksiin. Nyt hevonen alkaa aikuistua ja voimaa on kertynyt paljon nuoruusvuosiin verrattuna. Se juoksee tasapainoisemmin ja laadukkaammin, omistaja taustoittaa.

Lindroos treenaa ja kengittää hevosensa itse. Hevosella käytetään mahdollisuuksien mukaan samaa hierojaa ja eläinlääkäriä. Raveissa on nyt kolmisen kertaa ohjastanut juuri Kuninkuusravit voittanut Santtu Raitala, mutta Lindroos on myös itse istunut useasti kuskin penkillä.

– Tarvitsen vielä viitisentoista starttia alle, että voin siirtyä kovemman tason lähtöihin. Tällä hetkellä saan osallistua lähtöihin, joissa palkintosumma on enintään 2400 euroa, joten en voi osallistua kaikkiin Vonkarin tasoisiin lähtöihin. Mutta yleisesti on ollut kiva käyttää huippuammattilaista, sillä häneltä saa arvokkaita vinkkejä treenaamiseen.

Juha Lindroos on itse varsin tuore raviharrastaja.

– Olen päätynyt hevosten pariin vasta vuonna 2015, ja vuonna 2018 sain ajoluvan. Hevosmieheksi olen siis verrattain nuori.

Lindroos ajautui hevostallille silloisen avopuolisonsa innostamana. Kyseinen talli oli edesmenneen raviammattilaisen, Veikko Kopolan omistama.

– Ratsastusta kokeilin kolmisen kertaa, mutta se ei ollut minun juttuni. Kärryillä sen sijaan viihdyin heti, ja koin että siihen hommaan oli helpompi päästä sisälle. Lisäksi raviharrastus on jossakin määrin halvempaa, kun palkintorahoista voi saada jotain takaisinkin, Lindroos naurahtaa.

 

Lue lisää parivaljakosta tämän päivän (5.8.2021) lehdestä!

Jaa artikkeli: