– Paljon olen valmis kyläyhdistykselle antamaan, mutta henkeäni en kuitenkaan. Työsuojeluvaltuutettu saisi kyllä hepulin, tokaisi Anu Heiskanen hieman huterien tikkaiden yläpäässä.
Meneillään on Kosken asemaseudun kyläyhdistyksen Vihiniemen kylätalon keittiön tapetointi. Oven kohdalla työn sujuminen ei olekaan ihan yksinkertaista. Sopivat palat pitää ensin leikata, ja asettelu on oma taiteenlajinsa sekin.
Kyläyhdistys on saanut rahoitusta remonteilleen eri kohteista menneen vuoden aikana, ja kesällä on aikaa tehdä käytännön työt. Suurin kohde on tällä kertaa keittiö, joka hankittiin tarjouskilpailun perusteella Ikeasta. Ja kuten valmiiden pakettien kohdalla on tapana, kokoaminen on tehtävä itse. Kylätalon isossa salissa tavaraa riittääkin lähes silmän kantamattomiin.
– Mitä enemmän näihin tutustuu, sitä helpommaksi tämä muuttuu. Olen ollut aiemminkin tekemässä tällaista runkoa, mainitsee Ari Borgström.
Maallikolle lukemattomat paketit koodeineen ja ohjeineen vaikuttavat lähes mahdottomilta selvittää. Ari Borgström, hänen poikansa Tim ja Janne Salminen olivat kuitenkin päässeet kokoamisessa jo hyvään vauhtiin.
– On tärkeää, että keittiö on toimiva, selkeä ja yksinkertainen. Paketin hyvä puoli on se, että yksityiskohtia voi tilauksesta muuttaa omien toiveiden mukaan, arvioi Ari Borgström.
Sähkö- ja putkimies tulevat lopulta asentamaan keittiön käyttökuntoon. Kokoaminen tehdään kuitenkin talkootyönä.
Tapetointi on tällä kertaa jätetty naisille.
– Värejä valitsimme tuon takahuoneen lattian alkuperäisen värin perusteella. Kaikki tapetit ovat paperipohjaisia. Muovipinnoitettua emme halua käyttää, sillä se voi johtaa kosteusvaurioihin myöhemmin. Talon pitää voida hengittää, tietää Leena Borgström.
Tulevana sunnuntaina Vihiniemen kylätalo pitää ovensa avoimina kaikille kello 13-16.