Skip to main content

Vanhasta valinnasta kuoriutuu lähilihakauppa Teijolle

Marko Suominen ja Petri Myllärinen ovat urakoineet vanhasta kaupasta uutta kauppapaikkaa.

Marko Suominen ja Petri Myllärinen ovat kuluttaneet toukokuun pitkälti raivaushommissa vanhassa kaupassa Teijolla.

Suominen on Teijolla toimineen Vilniemen valinnan entinen kauppias.
Kaupan hän ajoi alas vuonna 2015, mutta rakennus on pysynyt edelleen perheen omistuksessa.
Nyt entinen myymälä on raivattu ja siivottu ja huomenna sen ovet aukeavat vuosien jälkeen, eivät tosin tavallisena kyläkauppana.

Suominen asuu nykyään Kosken asemalla ja hänen naapurinsa on luomulammastilaa vetävä Petri Myllärinen.

Miehet yhdisti ensin Reko-piiri; Myllärinen kiersi maakuntaa lammastuotteineen ja Suominen lähti kimppaan sienineen.
Alkuvuodesta hän otti puheeksi sen, että kauppa Teijolla olisi edelleen olemassa; josko se tarjoaisi puitteet seuraavalle askeleelle.
Myllärinen mietti aikansa ja myöntyi lopulta.

Syntyi Oy Mustan pässin lihakauppa Ab, jossa sekä Suominen että Myllärinen ovat osakkaina. Ajatuksena on ollut rakentaa kauppapaikka lähialueen tuotteille.
–Voi sanoa, että tämä on kuin Reko-piiri kiinteällä sijainnilla.

Perniön alueelta on mukana monta tuottajaa ja Suominen summaa, että valikoimasta pääosa tulee sadan kilometrin säteeltä.
–Paikallinen tarjonta on ihan älyttömän suuri.

Liha ei ole ainoa artikkeli, listalla on muun muassa leipomotuotteita ja kasviksia.

Koko juttu 3.6. painetussa ja digilehdessä. 

Jaa artikkeli: