Skip to main content

Vaalea vahvero oudoksuttaa

Perniöläinen Kari Keränen on sienestäessään törmännyt kantarellin näköisiin sieniin, jotka ovat kuitenkin oikeaa kantarellia huomattavasti vaaleampia. Löytöpaikka sijaitsee Leppäkorventieltä Joutnaan päin noin neljä kilometriä.
– En uskaltanut poimia ja tehdä ruoaksi, kun lajista ei ollut täyttä selvyyttä.
Keränen kertoo nähneensä vastaavia sieniä jo aiempinakin vuosina samalla kasvupaikalla.
– Niitä on aika paljon ja normaaleja kanttarelleja kasvaa aivan vieressä.
Kyseessä saattaa olla kanttarellin, eli keltavahveron albiinomuoto. Suomessa esiintyy myös harvinaisena kalvasvahvero, jonka tuntomerkkeihin kuluu lakin vaaleus ja kanttarellia paksumpi jalka.

Jaa artikkeli: