Skip to main content

Tänään päätetään ravintolarajoituksista – Yrittäjien mielestä rajoitukset ovat ristiriitaisia

Perniöläiset ravintolayrittäjät suhtautuvat tänään päätettäviin ravintolarajoituksiin vaihtelevasti. Ravintola Tiirannan osaomistaja Klaara Meriluoto kertoo, etteivät rajoitussuunnitelmat yllättäneet.

– Kyllä tätä osasi odottaa. Rajoituksista on pikemminkin tullut jo uusi normi, kuin poikkeus.

Meriluodon mukaan uudet rajoituss eivät vaikuta merkittävästi Tiirannan toimintaan. Joitakin muutoksia silti tulee.

– Joudumme laittamaan aikaisemmin kiinni ja miettimään, järjestetäänkö viikonloppuisin ohjelmaa. Meillä on ollut tässä esimerkiksi karaokeiltoja ja trubaduureja. Niiden peruuttamista pohdimme.

Osaomistaja suhtautuu nopeisiin päätöksiin ymmärtäväisesti.

– Ovathan nämä valtioneuvostollekin vaikeita päätöksiä. En haluaisi itse olla niitä tekemässä. Mutta asialle ei voi mitään, ja haluamme ehdottomasti, että tartunnat saadaan kuriin.

Ravintola Käenpesän yrittäjä Mohsen Baghdasraf ei ilahtunut uusista rajoitusehdotuksista. Yrittäjän mielestä rajoitukset ovat ristiriitaiset.

– Kyllä yrittäjälle olisi paljon parempi, että laitettaisiin vaikka suoraan kahdeksi viikoksi kiinni. Minä en ymmärrä, miten tartunnat voivat levitä ravintolan viimeisen aukiolotunnin aikana niin paljon.

Baghdasrafin mukaan ravintolat eivät ole koronatilanteen ydinongelma.

– Ihmiset lähtevät tästä ravintolasta omiin koteihinsa jatkoille, ja siellä vasta ahtaasti istutaankin. Ravintolat eivät ole syyllisiä kiihtyneeseen koronatilanteeseen.

 

Lue lisää tämän päivän (22. heinäkuuta) lehdestä!

Jaa artikkeli: