Skip to main content

Tervepä terve. Toimituksen länsiväylän viikkonopeudet mitataan tässä seuraavaksi.
***
Ne ovat olleet nuo liikenneasiat tapetilla viime päivinä. Esimerkiksi perjantaina piipahdin tuossa alakoulun pihalla katsomassa, miten ykkösluokkalaiset saavat uudenkiiltävät pyöräilykypärät. Tai oikeastaan matat, mutta ymmärrätte kyllä.
Asian tärkeyttä ei kuitenkaan voi kieltää.
Maalla pitää pitää maaseudun puolta, mutta parissa liikenneasiassa pisteet pitää ikävä kyllä jakaa isompien paikkakuntien suuntaan. Silmämitta ja perstuntuma kertovat, että kypärää käytetään isolla kirkolla ahkerammin kuin tässä kirkolla, vaikka halkeaa kallo peltotiellä kiveen osuessa siinä kuin rotvallin reunaankin.
Yhtä lailla näkyisi tilanne olevan se, että mitä enemmän vilinää, kaistoja ja kuhinaa, sitä paremmin hallussa suojatiesäännöt. Nehän ovat aika helpot, mutta tietysti vaativat oman vaivansa.
Ihan hullua on se, että pyöräilijänä sitä huomaa ärsyyntyvänsäkin ylenpalttisesta kohteliaisuudesta eli sääntöjen venyttämisestä eli siitä, että moni päästäisi ajavan pyöräilijän kadun yli myös silloin, kun siihen ei ole syytä.
Normaali kohteliaisuus on tietysti aina liikenteessäkin paikallaan, vähän kuin kahvikuppi ja pulla keittiössä istuvalle tiekunnan kokoukselle. Sukkana tien yli ajaen yrittävien pyöräilijöiden päästäminen on taas kuin heittelisi savulohta ja pariisinperunoita jokaiselle pihaportin ohi kulkijalle.
Siinä mielessä säännöt ovat ilahduttavan tasapuoliset, että tilanteesta riippuen joku voi joutua joustamaan; joko autoilija kerta kaikkiaan pysäyttämään tai sitten pyöräilijä loikkaamaan alas satulasta, jos mielii tien yli oitis.
Ja uskoo ken haluaa, mutta kypärästäkin tulee toinen luonto. Siitä tulee automaatio kuin turvavyöstä: jos pitää mankeli saada pyörävajan ovelta talon nurkalle, siihen riittää yksi polkaisu – mutta ilman kypärää sekin matka tuntuu perin oudolta ajettavalta.
Eipä siinä, ensimmäiset koululaisille tarjotut kypärät joskus kolmekymmentä vuotta sitten olivat aika karmaisevia styroksipalleroita, vähän kuin tämän päivän katumaasturiuutuudet. Jotenkin ymmärtää, että herkässä iässä tuli välteltyä aromipesän puolikas päässä ajelua.
Sittemmin tuli päähän jos ei järkeä niin ainakin ennenaikaisen kuoleman pelko ja sitä myöten sitten pyöräilykypäräkin, aika lailla samanlainen kuin minkä koululaisetkin saivat.
Tarinan tarkoitus on ennen muuta kehua muita: ellen ihan väärin maanantaiaamuna töihin tullessani nähnyt, pari lahjoituksen vastaanottanutta ekaluokkalaista polki kouluun kiltisti se uusi kypärä päässään.
Monestihan pulmana on se, että kalliimmankin pyörän varustus katoaa mutka kerrallaan. Olen ymmärtänyt, että kotipihasta lähtijän mankelista häviää ensin näkyvistä takavalo ja seuraavan kurvin takana lähtee päästä kypärä.
***

Heip.

aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: