Skip to main content

Särkisalon kirkko palaa loistoonsa käsityöllä

Särkisalon kirkko pesee kasvonsa. HeikkI Virtanen oli maanantaina töissä itäseinällä.

Särkisalon kirkko loistaa syysauringossa syvän punaisena, punaisempana kuin aikoihin.

Salon seurakunnan omistuksessa on kirkko poikineen ja tänä syksynä työlistalla on muun muassa Särkisalon kirkko.

Jos on rakennus itse vanha ja paljoa nähnyt, perinteinen käsin tekeminen on voimissaan myös tämän päivän työmaalla.

–Sitä meiltä on moni kysynyt, että ruiskutammeko maalin, mutta siitä ei tulisi mitään.  Pienikin tuuli levittäisi maalia ja koko hautausmaata emme voi suojata, sanoo  yrittäjä Emmi-Sisko Virtanen.

Siispä maalaus tehdään pensselillä ja sitä ennen on vanha maali rapsuteltu pois, edelleen perinteisesti krapaamalla.  Koneellinen poisto ei naulojen vuoksi ollut vaihtoehto.
–Viikon päivät siinä meni, summaa itäpäätyyn ensimmäistä maalikerrosta maanantaiaamuna sivellyt Heikki Virtanen.

Emmi-Sisko Virtanen arvioi, että kirkolla palaa vielä ainakin viikko;  kirkko maalataan tarvittavilta osin kahteen kertaan, välissä on viikon kuivumisjakso ja työn alle otetaan lisäksi kirkkotorni.  Paikoin kunnostustarpeen näkee maallikkokin;  etenkin etelän puolen seinät ovat ottaneet paahteesta itseensä.   Nyt kirkko saa värinsä neljän öljyn maalista.

–Tällaiseen seinärakenteeseen pitää öljyn itsessään olla hengittävä, toteaa Emmi-Sisko Virtanen.

Koko juttu 9.9. painetusta ja digilehdestä.

Jaa artikkeli: