Skip to main content

Paikku-liikenteessä kokeillaan ilta- ja viikonloppuvuoroja

Paikku-liikenteessä pilotoidaan myös monen kaipaamia iltavuoroja. Arkistokuva.

Salon sisäisessä Paikku-liikenteessä kokeillaan ilta-ja viikonloppuliikennettä yhdellä tai kahdella runkolinjalla.
Lisäksi aloitetaan sen valmistelu, että joukkoliikenne olisi lapsille ja nuorille maksutonta.

Kaupunkikehityslautakunta käsitteli tiistaina liikenteen palvelutasoa ja alkuperäisenä esityksenä oli, että se olisi nostettu keskitasoiseksi. Tämä olisi tarkoittanut sitä, että runkolinjoille lisätään iltaliikennettä ja vuoroja myös lauantaille. Peruslinjoille olisi lisätty vain iltavuoroja.
Eteläisessä Salossa runkolinjoja ovat välit Salosta Perniöön ja Mathildedalista Saloon.

Stina Siikosen (kok) esityksestä lautakunta kuitenkin päätti, että iltojen ja viikonloppujen liikennettä pilotoidaan aluksi korkeintaan kahdella runkolinjalla ja hinnastoa aletaan valmistella siltä pohjalta, että nuorimmat kulkevat maksutta. Joukkoliikennepalvelujen kilpailutus on alkamassa ja lautakunta katsoi, että hankintakauden olisi oltava mahdollisimman lyhyt. Kilpailutuksen jälkeistä palvelutasoa valmistelemaan perustetaan työryhmä.
Lautakunta oli asiassa yksimielinen.

Jaa artikkeli: