Tervepä terve. Toimituksen länsihallin viikkopisteet lasketaan tässä seuraavaksi.
***
Kartanlukutaito taitaa olla harmillisen katoava kansalaistaito ja samaa tahtia häviää ajatus reittisuunnittelusta, mikä olisi omiaan pitämään mielessä edes lähinurkkien maantiedettä. Jossain kasvaa jo sukupolvi, joka ei osaa omalta postinumeroalueelta toiselle ilman navigaattoria.
Sitä paitsi joskus riittää suunnitteluun kartan sijaan sävelmän verran vanhaa poppia. Jussi Raittinen lauloi 1970-luvulla valtatie 66:sta ja siitä opimme, että ”on ensin Ruovesi ja Visuvesi, Virrat ja Alavus ja Kuortanekin meni” ja niin edelleen. Tämä taas tuli mieleen viime viikolla, kun tie vei noihin maisemiin ja jossain kohtaa alkoivat tietyssä järjestyksessä vastaan tulevat opastekylttien paikannimet soittaa tuota vanhaa laulua päässä.
Teksti pitää kutinsa yhä, paitsi että Kuortane ei mennyt vaan tuli vastaan ja tarkoituksella sittenkin.
Selitän. Suomessa ilmestyy runsaat 140 paikallislehteä ja niiden päätoimittajilla on paitsi aika lailla yhteiset ilon ja huolen aiheet, myös mainio yhdistys. Viime viikolla iso kourallinen yhdistyksen jäseniä ehti pariksi päiväksi Kuortaneen urheiluopistoon kuulemaan niksejä siitä, miten työssä voisi jaksaa hiukan paremmin tai ainakin töiden välissä palautua vähän paremmin.
Konstit eivät ole uusia, mutta aina sitä menee tuttukin tieto paremmin jakeluun vieraasta suusta kuultuna.
Sinänsä on tietysti metka ajatus, että juuri urheiluopiston pihalta löytää itsensä tällainen ihminen, joka liikkuu ja ehkä kuntoilee, mutta ei urheile.
Yhtä lailla on metkaa se, että omanlaisensa arvo tuollaisella retkellä on kaikella muullakin kuin itse ohjelmalla. Kun 220 aamua vuodesta ajaa saman reitin töihin ja tietää, millä minuutilla tulee vastaan mikäkin koiranulkoiluttaja, on hämmentävän piristävää nousta kahta tuntia aiemmin ja syöksyä ennestään luotaamattomille tyhjille teille. Maakuntakeskusten välillä saa ajella pelottavan rauhassa, vaikka aamu olisi jo pitkällä.
Ja metkaa on sekin, miten päiväntäysi muuta kuin työohjelmaa tuntuukin vähän kuin vapaapäivältä.
Väistämättä näkemäänsä kuitenkin miettii ammatillisella aivosolulla; iltakävelyllä opistolta kirkonkylään sitä näki mielestään jutunjuuria siellä täällä ja järveen pulahtaessaan mietti, mistä tämänkin lammikon vesi tulee ja minne menee (Lapuanjoesta, mereen Uusikaarlepyyn kohdilla). Yksi arki-ilta riittävän kaukaisessa kirkonkylässä voi olla elämysmatka sekin.
Samassa tulee mieleen aluekehitys; miten kolmen ravintolan, lähes tuhannen vuodepaikan ja valtavan kävijämäärän urheiluopisto on vähän kuin oma pikkukaupunkinsa kirkonkylän kupeessa. Kohtelu ja paikkojen toimivuus olivat toki viimeisen päälle.
Samaa ei voi sanoa omista paikoista ja niiden toimivuudesta kehonhuolloksi naamioitujen venyttelyjen jälkeen.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
