Skip to main content

Nopeudet putoavat liikenneympäristöä kaupunkimaistamalla

– Tosi huolestuttava tulos, kommentoi komisario Stephan Sundqvist Perniön kirkonkylässä mitattuja nopeuksia.
Perniöntien aluetoimikunta mittautti pääväylillä nopeuksia viime vuonna.  Pahimmillaan 40 km/h rajoitusalueella mitattiin yli satasen vauhteja.

Toimikunnan työ liikenneturvallisuuden hyväksi jatkui tiistaiaamuna: yhden pöydän ympärille oli kutsuttu niin entisen Tiepiirin, kaupungin kuin poliisin edustajat.

Liikenneturvallisuusinsinööri Jaakko Klang ei  luvannut, että kirkonkylässä ihan lähiaikoina tehtäsiiin mitään.  Sen sijaan Salon alueen liikenneturvallisuussuunnitelman teko on alkamassa, ja nyt ongelmalliseksi otetut kohteet otetaan siihen mukaan.

Tehokas  keino saada vauhdit kuriin on tehdä liikenneympäristöstä kaupunkimaisempi. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi suojatiesaarekkeita ja hidastetöyssyjä.
Maalaistaajamankin remontti tulee kuitenkin äkkiä hintoihinsa. Halvimmillaan hidastetöyssy maksaa noin 3000 euroa ja pohjatyöt päälle.  

Tiistaiaamun tilaisuuteen tuotiin terveiset myös Teijolta.

Teijolla pulmaksi nousee teiden kapeus ja ylinopeudet.   Kyläyhdistyksen Tauno Kavén piti etenkin Merikulmantietä kevyelle liikenteelle hengenvaarallisena.
Stephan Sundqvist lupasi, että poliisi voi jatkossa näkyä Teijolla entistä useammin.

Jaakko Klang lupasi, että uusia nopeusrajoituksia voidaan asettaa jo tänä vuonna. Pohjaksi on kuitenkin tehtävä mittauksia liikennemääristä ja –nopeuksista.

Jaa artikkeli: