Skip to main content

Kyl sorsastus on vaaraks muilki ku sorssil!

Se ol yks lokakuine ehto, ku kaverukse Einar, Taukkar ja Anttar läksivä sorssi jahtama. Friski nuare miähe pumppasiva kummipaati koto valmiks ja nivosiva seen kulpavolkkari katonpääl. Hauliko viäl feli ja menoks. Einaril ja Anttaril ol Valmeti Leijona-merkkise tussari, misä oliva molema piipu päällisi ja ne laukasti samal liipasimel. Siin sai olla varuilas, ku ne pakkasiva helposte laukkema samantien vaikkei olsis tarkottanukka. 

Taukkari suur aarre ol Sauer&Sohni kakspiippune hiano tussar, mitä hää ol kaua säästäny, et ol saanu se irt. Siin oliva piipu rinnasi ja molemis ol oma liipasimes. Sil ampumine ol hiuka hittamppa, mut ku innokas nuar miäs ol sihtamas, nii kyl saalist tul.
Ku hee tuliva simmose umppen kuivamas oleva järve rantta, nii siält sumun keskelt kuulus jo sorssie narskutust. Äijä kuuteliva korva höröläs ja kuiskutteliva, et toho suuntta lähretä soutama.
Siäl ol jonkulaine piän saaren tapane, ku joki ol kuljettanu santta ja Anttar jätetti sihe passittama, ku paatis ol hiuka ahrast.
Einar ja Taukkar lipusiva hiljaksi keskemäl järve, misä ol viäl avovet. Kuin syvä siin ol, hee ei tiätäny, mut mitä väli sil ol, ku heitil ol hyvä kummipaat allas.
Koht rupes sorssie narskutus kuuluma likemppä siält usvan keskelt, varmistime pois päält ja tussari ojo, kumpiki kaver hiissas ittes samal paati reunal, et oliva juur sopival hollil ja yhteislaukaus kajas järvel.

Se laukaus ol nii tuju, et paat keikkas ympärs ja äijä lensivä seljäläs ja pää erel järve. Einar pääs ensmätteks jalvoiles, siin sattus olema vet juur simmot, et hää sai pääs pinnal. Mut misä ol Taukkar? Paat ol kumolas ja Taukkari saappa näkysivä paatin takka. Hää ol siäl pää alassui ja konti pystys. Onneks siin paati reuna ympärs kiärs köys ja Taukkarki sai könytty ittes oikkenpäi.
Lokakuine vesi ol hiukan kalsjanpualeist ja sitä valus sit suu ja silmä täys. Hee rupesiva sit paatti kääntämä. Einaril ol tuuri, ku häne haulikkos ol jääny liipasimestas etusorme kiine ja see ol talles. Hää ol laukassu molema piipu, ku ne siin samas liipasimes oliva. Heiti olsis tarvinu kiirittä ittes paatti, mut Taukkar sanos, et hää ei pyssytäs jätä sin järven pohja vaik mikä olsis. Hänel ne pyssy oliva niin tärkjöi, se hiano Sauer&Sohn ol ny telaunu sin järven pohjamuta. Hää ol jo nuarena, vaikkei ikkäkkä ollu viäl tarppeks,ampunu ketu Eetvart-setä ykspiippusel. Vaik hää palentus iha sinisen, nii haulik ol löyrettävä.

Siäl vetes liikkumine ol vaikjat, ku saappa pakkasiva jäämä liejun kiine, mut Einar koit potkiskella ja tänttäröittä ympärs. Lopultas haulikon tuk osus häne varppasas, se ol siäl pohjamutas pystys ja piipu save sisäl. Ei siin auttanu muu, ku uurestas pää pinna al ja piukka ote haulikon tukist ja kova veto ylös.
Siin se arvoase ny ol, yltpäält saves, molema piipu save täys, toises piipus panos sisäl ja varmistin pois päält.Jos se olsis lauenu, nii olsis käyny hulluste.
Kylmän kohmeise äijä pääsivä paatti ja sorsakki täytys viäl hakke ettei niit turhanpäite amputtu.

Sil aikka Anttar ol kans jonku sorsa ampunu siäl saarelas, mut sit hää ol ruvenu ihmettelemä, et mihe kaveri hävisivä, ku niist ei kuulunu enä mittä. Juur siit suunnast, mihe heiti ol määrä mennä, sorssi lens jatkuvast ylitte. Ne narskuttiva mennesäs, niinku ne olsi nauranu, mut laukaustaka ei enä kuulunu see yhteislaukaukse jälkke.. Ehto rupes pimentymä ja sumu sakentus. Hää seisos siäl piänel saarelas nilkoi myäte vetes eikä päässy siält pois ja viluki jo tul. Mitä erinomast kavereil o voinu sattu?
Hää huakas helpotuksest, ku lopultas kummipaatin keula tul pimeyren keskelt näkyvi ja Einar istus airois ja hää sous niinku henkes häräs. Mut misä Taukkar ol?
Hää istus piänes mytys siäl takapääs ja ol jo niin palentunu, et hamppa löivä loukku ja molema oliva uitetui.

Ku päästi rantta, nii äkkin paat auton katon pääl, ja märjä äijä sisäl ja lämmityslaite täysil, Ei siin ollu vara ruveta autonpenkei säälimä. Seeki ot viäl aikas enneku hee niit kiamuraissi teit pitkin koti pääsivä. Ja pyssykki täytys putsata , ettei ne save sin päässy kuivama.
Sit huamatti, et se hyvä pitkvartine ja levjälinssine taskulamp jäi sin järve, lippalakeika ei siäl pimjäs enä löyretty. Mitä siin sit muut, ku seuraval päiväl uurestas hiuka valkosemppa aikka arvotavaroi naarama.

Pappal ol hyvä vehje, hää pruukas kootta pellolt kokkari pois simmosel käppyrpiikkisel talikol. Nee piiki taipusiva koht varre alaosast sivul ja siin ol pikt vars, ainaki yli pari metri.. Einar ja Taukkar oliva kahrestas paatis ja he rupesiva sohima se ihmelise talikon kans sitä liejust pohja. Hee koittiva varo, ettei ne talikon piiki osune sihe kummipaatti, erelise ehto uimareissu ol viäl tuares muistis. Kui sattuski nii hyvä tuuri, et se lampu vars osus sin piikkie rakko ja se levjä linssi jäi sit sihen piikien pääl. Ku he nostiva se ylös, nii sihe pahalaisse syttys viäl valo. Ja lippalaki killusiva siäl kaislikos lumppejuurakoitte joukos., ne ei ollu uponu mihenkä . Kaveri tuumasiva vaa, et ku saaran pyssy ja kamppe kuivaks, nii päästän taas sorsastama.
Helismaaki tiäs jo aikanas, ku hää lauloi: “Vaatiihan miehiä taistelukin, saati sorsanmetsästys”.

Mantar

Jaa artikkeli: