Skip to main content

Kesäksi kotiin ja töihin

Käännän auton hiekkatielle hieman liian kovalla vauhdilla, sillä irtosora karisee auton valkoiseen maalipintaan. Kiire minulla ei suoranaisesti ole, mutta on ihana päästä kotiin Kuovilaan, enkä malta jarrutella.

Olen viettänyt Tampereella taas yhden vuoden opiskellen, ja muuttokuorma kesää varten painaa nyt auton takaluukussa. Päällimmäisenä tavarakasassa on kolme kirpputorilta löytynyttä kesälukemiskirjaa ja vappuserpentiinillä koristellut kyynärsauvat. Vinkki jokaiselle lukijalle: varokaa mihin yön hämäryydessä astutte.

Olen Liinu Nieminen, ja olen tullut kesäksi töihin Perniönseudun Lehteen. Kasvoin lääninrajalla Kuovilan kylässä, kunnes 15-vuotiaana muutin Tampereelle lukioon. Sille tielle jäin, mutta jokaisena kesänä olen palannut kotiseuduille. Täällä kesä tuoksuu pikkuisen paremmalta ja linnut laulavat hieman kauniimmassa sävellajissa.

Tampereella opiskelin yhteiskuntatutkimuksesta kandin, minkä lisäksi valmistun kesällä monimediatoimittajaksi. Alat tukevat toisiaan ja koenkin, että olen oppinut maailmasta hurjasti näiden vuosien aikana. Toimittajan työ on aina kiinnostanut minua. En saa tarpeekseni ihmisten tarinoista ja uuden oppimisesta. Ne ovat asioita, joiden kanssa haluan tehdä töitä loppuelämäni.

Tähän mennessä olen saanut kirjoittaa eri medioihin esimerkiksi haudankaivajista, hölmöistä tatuoinneista ja ilman puhelinta matkustamisesta. Tämä työ mahdollistaa ihan uusien asioiden näkemisen ja kokemisen, ja siksi se juuri sopivasti täyttää uteliaisuuttani. Olen nähnyt esimerkiksi, kuinka uurnahauta kaivetaan ja minkälaisia tatuointeja järjestöpomoilta löytyy lahkeen alta.

Syksy tuntuu vielä kovin kaukaiselta ajatukselta, mutta tulevaisuuden suunnitelmiakin on tehty. Hain opiskelemaan Tampereelle journalistiikan maisteriohjelmaan, jonka tulokset saan kesän aikana tietää. Kävi haussa miten tahansa, tämä kesä tulee opettamaan alasta käytännöistä varmasti enemmän kuin mikään koulu.

Tuntuu ihanalta palata tänne, missä oma murre ei ole outo ja jokaisessa keskustelussa esiin nostettava hassu aihe. On ihmeellistä, kuinka paljon puhetapa voi vaikuttaa siihen, missä tuntuu kotoisalta. Toivon, että kesän aikana saan tutustua mahdollisimman moneen uuteen ihmiseen ja oppia heidän tarinansa. Tämä on siis avoin kutsu kaikille tulla vetäisemään hihasta koska tahansa. Tai ei ihan koska tahansa. Mielellään ei silloin, kun yritän saada autoni temppuilevaa lukittavaa bensaluukkua kiinni huoltoaseman pihalla. Silloin minun täytyy keskittyä siihen.

Liinu Nieminen
044 735 2303
liinu.nieminen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: