Skip to main content

Kuvasta päätellen

Tervepä terve. Toimituksen itäsataman viikkoavannot kairataan tässä seuraavaksi.
***
Ilmeisesti jonkinlainen ikuisuuskysymys on tämä kielitaitokin: mitä muita kieliä kuin suomea pitäisi kouluissa lukea ja mistä lähtien. Asiaan liittyviltä uutisilta ei kerrassaan voi välttyä eikä tietysti pidäkään. Omanlaisensa muuttuvan palikan asiaan tuo se, että jatkuvasti enemmän koulussa aloittaa sellaisia lapsia, joiden äidinkieli on jokin muu kuin suomi.

Täällä meillä maaseututöissä on tietysti näinä rospuuttoaikoina pikkuteillä joskus tärkein taito se, että pitää kielen keskellä suuta. Pakinoitsijoillahan se on monesti ollut myös poskessa.
***
Vuosi on kohta siitäkin, kun Elokapina antoi aihetta paikallisuutiseen. Sekä Luonto-liiton metsäryhmä että Elokapinan metsäkapina-ryhmä pistivät viime vuoden helmikuussa hanttiin Tenholan Solbölen tutkimusmetsässä tehtäville hakkuille.

Tätä luettaessa samat tahot ovat asialla pohjoisempana, nimittäin Kolarissa. Siellä kesken on pistetty Metsähallituksen hakkuut alueella, jolle on kaavailtu laajennettavaksi luonnonsuojelualuetta. Valtion metsänomistajana olemisen tavat tietäen olisi isommallekin vastarinnalle ehkä kysyntää.

Yksi ihailua herättävä sivujuonne liittyy sosiaaliseen mediaan. Siellähän tämä aihe pärisyttää partoja viimeistä karvaa myöten ja limbomestaruuksia havitellaan, siinä määrin komeasti rima joskus alittuu. Kommenttiketjuissa moni oman elämänsä yhteiskunnan tukipylväs pitää varmana, että aktivistit ovat joko sosiaalituilla tai vanhempien rahoilla eläviä työnvieroksujia.

Ja tästä voi vain olla kateellinen: että joku näkee heti kuvasta, että joku käy tai ennemminkin on käymättä töissä. Jonkinmoinen ihmistuntemus tässäkin työssä karttuu, mutta vielä on matkaa seuraavalle tasolle.

Tai sitten tilanne on kerrassaan surkea. Tarkoitan, että sitähän julkaistaan tämän tästä kuvia, joissa on ihmisiä esimerkiksi istumassa puistossa tai kesken päivää kirjastossa tai kesällä uimarannalla tai kahvilassa tai mitä milloinkin.

Ehkä he sitten eivät olekaan esimerkiksi työstä vapaapäivällä, vuosilomalla tai vuorotteluvapaalla tai vasta menossa iltavuoroon vaan yksinkertaisesti työttömiä.
Ikäpyramideista huolimatta en tohdi uskoa, että jokaisella olisi taskussa Haadekseen astuneen Amerikan-tädin perintöäkään.
***
Noin muutenhan tähän aikaan vuodesta kuuluu luvata ainakin yhdeksää hyvää ja kymmentä kaunista.

Silmään otti sellainenkin otsikko, jossa viihdealan ihminen julisti jättäneensä viinan. Kohtsillään tipatonta tammikuuta lopettelevia tietysti kiinnostaa, että minne.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: