Tervepä terve. Toimituksen itäholvin viikkohymni soi tässä seuraavaksi.
***
Sitähän näkee monesti syvällisiä lausumaan pyrkivien toteavan, että luonto on itselle kuin kirkko ja saatte pitää keskiaikaiset tiiliteoksenne ja kappelit sun muut herran huoneet. Lausunnon jälkeen käy tie kohti jotain pohjoisen kurua.
No, saaressa kaikki on paremmin. Siellä pääsee suoraan ihan Eedeniin asti.
Pelmahdin perjantaina tuttuun rantaan, ja ei: ei tässä ole hurahdettu aiempaa enempää valtauskontoon sen paremmin kuin muuhunkaan, mutta mielessä kävi, että jos pitäisi lukutaidottomalle kuvailla sana paratiisi, toukokuinen vehmas merenrantalehto olisi aika lähellä sitä. Vaaleanvihreä lehvistö, sen läpi paistava illansuun aurinko ja ne miljoona laulavaa lintua. Tai saattoi olla kaksikin miljoonaa.
Ja se pakollinen käärmekin löytyi niinkin läheltä kuin veneen ratin takaa: jopa tuntui katalalta ajaa keskelle tätä kaikkea polttomoottorilla, joka väistämättä pitää oman pörinänsä, vaikka venepuolella meluntorjuntaan on viime vuosina edes joku euro laitettukin. Tai tässä tapauksessa jeni. Takavuosien kaksitahtimoottorien räimeestä on toki tultu eteenpäin. Olo oli kieltämättä ristiriitainen, kun ajukopassa ottivat Yamahan sammuttua yhteen ehkä 40 vuotta selaillun kuvaraamatun tarjonta ja joku kolkko tilasto fossiilisista polttoaineista.
Ei se toisaalta ole onni ja autuus niistä luopuminenkaan; joku paratiisi sitä vielä louhaistaan akkumineraaleiksi näilläkin main.
Sen verran pitää tietysti itse itseään oikoa, että käärmehän ei ole katala kuin tarinoissa. Kyseessä on lyöntivirhe: viikonloppuna havaittu kaunis kyy oli ennen muuta matala. Hyvä, kun nurmen seasta erotti.
Jotain yhteistä meissä joka tapauksessa oli: siinä sitä lekotteli kaksi aika kädetöntä ruskean eri sävyissä ja mietti, mitä harvoilla hampaillaan seuraavaksi söisi.
Näkyvät muuten maakunnan hyvän ja pahan tiedon puut olevan kohta kukassa nekin. Ei puutu kuin pölyttäjiä. Itse ainesta voi hakea meiltä vaikka kirjahyllyn päältä omaan astiaan.
Eipä sillä, ettei näitä kirkollisesta kirjastosta tuttuja vertauksia löytyisi osa-aikaisen saarelaisen elämästä muutenkin. Kala ja leipä ja viini kuuluvat asiaan ja yksin mökkeilevä voi istua kylpyjen päälle saunan kuistilla ihan Aatamina.Samalla voi miettiä, että vaivaisen kymmenen kilometrin päässä joku joutuu istumaan hajusteelta käryten ja kovat kaulassa- reittikoneessa matkalla kohti Keski-Eurooppaa. Kymmenen kilometriä lasketaan tässä tapauksessa yläviistoon.
Etelään mentäessä kymmenen kilometrin päästä tapaisi ehkä vain hylkeen tai pari.
Toisaalta jos ne tapaisi kravatissa, olisi kyseessä teemaan sopien silkka ihme.
***
Heip.
aku.poutanen@pernioseudunlehti.fi
