Skip to main content

Tervepä terve. Toimituksen itärannan viikkokastautumiset otetaan tässä seuraavaksi.
***

Tuosta tekoälystä on viime ajat kohkattu.
Luonteva kehitysaskel sen keksiminen on ollut: kaikkea muuta keinotekoista ihmiskehon osaahan on harrastettu vuosikymmenet, kuten tekoniveliä ja -hampaita ja ties mitä kalvoja. Ei ihme, että laboratorion hämyssä on saatu aikaan sitä, mitä aiemmin on tavattu vain kallonsisäisesti.
Näinköhän keksinnön tulikoe on edessä vappuna. Siinä voi nimittäin olla käyttönsä tekoälylle, jos oma on ämpärissä.

No, tekoäly on jo antanut näytteet taidoistaan. Ensivilkaisulla uskottavan näköistä tekstiä keksintö parhaimmillaan tekee, vaikka sisältö olisikin puutaheinää.

Silmään otti sellainenkin uutinen, jonka mukaan tekoäly on laitettu laatimaan laulutekstiäkin. Siinä liipataan jo liki ihmisosaamista. Tarkoitan, että tällainen kaikenkarvaista kotimaista kuunnellutkin pystyy loruilemaan ihan huttua mutta tarkoin riimein. Riimiparit kone laatii varmasti taiten, jos ei asiassa pysymisestä ole niin väliksi. Juha Vainionsa kuunnelleet ovat väistämättä törmänneet myös miehen pikkutuhmiin tai vielä ronskimpiin teksteihin. Kieltämättä kutkuttaa miettiä, millaisen isojen poikien rattorallin kone kirjoittaisi.

Erityisen paljon annettavaa tekoälyllä voisi olla myös sisustustaulujen tekstittäjänä. Tehän tiedätte ne kehyksiin mieluiten englanniksi painetut tekstinpätkät itsestäänselvyyksiä. Pistäkää aparaatti hommiin, niin nähdään.

Tekoälyn on pelätty vievän työt tietyiltä ihmisiltä ja sama on sisustustaulun tärkein tehtävä: kun sellaisen ripustaa seinälleen, saa peitettyä tapetin repeämän eikä tarvitse kutsua maalaria paikalle.
Pilanpäin teetimme Perkkarin toimituksessa tekoälyllä uutisen valaasta Perniönjoessa: kyllä siinä rakenne oli kohdallaan ja teksti näytti oikealta, vaikka jokainen käsittää ajatuksen mahdottomaksi. Valashan ei mahdu tuosta sillan alta kylille.
***

Jotenkin tähän liittyvät algoritmitkin, jotka yrittävät tarjota ihmiselle netistä luettavaksi sellaisia uutisia joista arvelevat tämän olevan kiinnostunut.

No, on sellainen joku ennakointi maailmassa ilman nettiäkin. Tiistaina tuli eteeni tiedote, jonka mukaan Kemiönsaaren kunta uusii kumppannussopimuksensa Saaristomeren biosfäärialueesta. Biosfäärialueet ovat kestävän kehityksen mallialueita, joilla esimerkiksi suojellaan monimuotoisuutta ja tehdään ympäristötutkimusta. Kaiken takana on YK:n Unesco ja Suomessa mukana ovat muun muassa kunnat ja Ely ja yliopisto ja vaikka ketkä.

Ja kas: viikonloppuna tulikin avattua saarikausi tuolla alueella. Varjeltavaa monimuotoisuutta oli helppo havaita ja sekin, että kyllä siellä sielu ihan omassa sfäärissään liitelee.
***

Noin muuten tietopuoli on hoidossa etenkin marketeissa. Monen takana kuuluu olevan se sellainen vastauslaituri.
***

Heip.

aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: