Skip to main content

Tervepä terve. Toimituksen itäväylän viikkoasfaltit silataan tässä seuraavaksi.
***
Kovin paljon ja aiheesta puhutaan aiheesta kuluttaminen.
Lätkäjuhlat jäivät väliin, mutta luonnonvarojen kuluttajana olemme maailmanmestarikansaa.

Mitä elintasoon tulee, näppituntuma ja tutkimus eivät pidä yhtä tälläkään kertaa.

Vastikään tuli vastaan Tilastokeskuksen ja muutaman muun tahon nimiin laitettu käppyrä, jonka mukaan palkansaajien reaaliansiot ovat itse asiassa ottaneet takapakkia nelisentoista vuotta. Kyse on indeksien avulla räknätystä ostovoiman määrästä.

Toisaalta silmämitta sanoo, että aineellinen elintaso on viime vuosikymmeninä noussut samaa tahtia keskimääräisten verenpainelukemien kanssa. Vanhoja hyviä aikoja kaihoavat eivät kestäisi 70-luvun kauppavalikoimien ja annoskokojen kanssa.

No, jännissä paikoissa tulee mieleen jotain tähän liittyen.
Olen sivusta seuraillut eräänkin taloyhtiön pyörävaraston elämää. Varasto on ollut tupaten täynnä mankeleita joka lähtöön: vaihteettomia ja vaihteellisia, yläputkella ja mutkikkaalla, käsijarruilla ja jalka-. Osa on ollut selvästi käytössä, osa vuosi toisensa jälkeen paikoillaan.

Hiljakkoin huoltoyhtiö tiedotti laputtavansa kapineet: joka pyörään pistetään ranneke kuin huvipuistokävijään. Ne pyörät, joista ranneketta ei ole määräpäivään mennessä poistettu, päätyvät kierrätykseen.

Mutta pistihän tämä miettimään. Jokainen kiertolavalle päätyvä pyörä ei ole kuolinpesän osakkaiden vajaan unohtama eikä kaikista ole kasvettu ulos. On muutettu ja jätetty kulkupelit vajaan muiden ristiksi eikä kyse ole romuista.

Jossain on väljää, jos kovin moni voi jättää niinkin isoa ja arvokasta jälkeensä kuin puolen perheen polkupyörät.
***
Polkupyörähän on maailman parhaita keksintöjä jo paikallistuntemuksen hankkimisen kannalta.Paikallislehteen töihin tulevalle tai uudelle paikkakunnalle muuttavalle pitäisi määrätä pakolliseksi kaksi kuukautta iltapyöräilyä ainakin ristiin rastiin opaskartan käsittämää aluetta.

Lisäksi se on oiva liikenne- ja liikuntaväline. Alkuvuodesta julkistettiin sekin tieto, miten paljon liikkumattomuus joka vuosi maksaa. Samaan aikaan toisaalla joku uskoo, että bensan hinnan pitäisi mahdollistaa jokaisen auton mittaa pidemmän matkan autoilu. Vissi ero syntyy siitäkin, liikkuuko raha vai kansalainen.
***
Peremmällä lehdessä on juttu seksivalistustempauksesta ja ei kai vastuullisuutta ole koskaan liikaa.

Ei sillä, ettei jotain olisi opittukin. Hiljakkoin sattui silmään tieto, jonka mukaan nuorten kondomien käyttö on parantunut. Hyvä niin: vanhoja ei tiemmä kannattaisikaan käyttää. Ja itse asiassahan koko keksintö on nuoruuden tae itsessään. Kun käyttää, ei tule vanhemmaksi.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: