Skip to main content

Fallassa voi kokeilla elämää sata vuotta sitten

– Tästä tulee elävän historian keskus, kuvailee projektinjohtaja John Björkman Sagalundin pihalla. Rakennusrestauroinnin artesaanit työssä: Jere Lehtinen katsoo, koska ovenpieli on oikealla korkeudella. Lekaa heiluttaa Kalle Alho.
Alueen eteläreunassa höyryää aamuauringossa viisi-kuusi hirsikertaa luonnonkivisokkelin päällä.
Pedersåsta  museoalueelle siirretty vanha päärakennus rakennetaan ylös kolmannen kerran.
–Tämä on sortunut kerran maanvyörymän takia, kertoo talon vaiheita selvitellyt Björkman.
Nimi tulikin maanvyörymän myötä.
Talo rakennettiin vyörymän jälkeen uuteen paikkaan, mistä se keväällä purettiin ja kuljetettiin Sagalundiin.
Björkman kiittelee talon kuntoa, ankeasta ulkomuodosta huolimatta ei edes ikkunoiden alla ollut lahoa.
– Paikkaukset riittivät useimmissa  alahirsissäkin.
Samalla, kun talo kohoaa, mietitään jo sen tulevaa käyttöä.
–Täällä voi elää päivän tai kaksi samalla tavalla kuin sata vuotta sitten, paljastaa Björkman Fallan tulevaisuudesta.
Talo varustetaan ja sisustetaan sadan vuoden takaiseen malliin. Elävän museon uskotaan vetävän muun muassa luokkaretkeläisiä.
–Bussilastillinen koululaisia mahtuu tänne hyvin.

Lue koko juttu painetusta lehdestä

Jaa artikkeli: