Eik karvlakki enä saa pakasel pittä?

 Niku ja Armi tuliva Unski ja Kertun tykö vähä mailma parantama, ku ei nykysi oikke mihenkä muhalka voi mennä.
Niku ripust karvlakkis naula ja tervet niinku hää pruukka, hyvinkö pyyhkii?
Ja Unski vastas, et siin toi mene. Mut sit Niku äyskäs, et ol hilja!  Unski kattos hiuka ihmesäs, et sää ny erinomane vieras oles, ku tules sisäl ja käskes mun pitämä suun kiine, vaikken mää ol viäl sanonu yhtikäs mittä.
– Juu mut mää näin jo sun naamastas, et sää meinasis väänttä sitä sama vitsi, ku kaik muukki.
– Ai, mikäs see sit mahroi olla?
– No ku se pahahenke kirjailija Kyrö sai see aikaseks, ettei vanh äij voi enä kulkke karvlak pääs, vaik olsis kuin kova pakane. Kaikil tarttis vaa olla joku veltto pipo silmil, mää en tyk simmosest ollenka.
– Eik see ol hiuka eri asja, jos se lak on pääs sillon, ku puu ova lehres ja kukkase kukostava.
 – Mut ku muu vahrata ja virnuilla ja joku röyhkemä huutava, et mistäs sää nyy oles miäles pahottanu. Pikkukakarakki jo tiätävä näyttä sormelas, et kato tual mene miälenpahottaja.

Kerttu puuttus kans puhesse.
-See ensmäne kirja ja elokuva oliva iha mukavi, mut ku Kyrö huamas, et hää osuski kultasuane, nii hää rupes väsämä niit oikke urakal lissä. Mää ainaki ole jo vähä kyllästyny niihi.
Armiki ol sama miält, juu see o ihan ku see Kätkäläisen kans tai Havukka-aho ajattelija. Ei ne iankaike verä.
– Ku täs nyy telkkarohjelmi haukkuma aljetti, nii mun täytty sano, et muu otta päähän toi Koko Suami leipoo, juttel Kerttu. Ku Suamen parast leipuri hajeta, nii kunnolist leippä ja pullapitko ei osat tehrä, mut simmossi kaakui kyhätä, mikä ei tahr pyssy pystys. Iha järjetönt meininki.
 – Sanos muut, Armi ol sama miält.
– Jos meil o jotta vierai tulos, nii eisunka mää simmost korkja pölky näköst kaakun törtilö ruppe kyhämä. Ei simmost kukka uskal ruveta leikkamanka, ku pelkkä, et se kaattu sihe, niinku siin ohjelmas on jo mont kertta käyny. Kyl kaakun täytty olla levjemp ja matalamp ja simmone, et siit riittä isomal sakil. Josta ulkomailt tiätyste tommonenki hullutus taas on tän leviny.
– Nii ain, ihmelissi koristei väsätä kovas kiirus ja sit huuretan kauhusas, et nyy see romahta, mitä mää nyy teen. No sit he vievä tuamarie ette simmose möhjökasa. Emmää ymmär.
Unski ol tost karvlak jutust viäl sitä miät, et see vähäne mitä hää o noit elokuvie ja telkkarsarjoje mainoksi kattonu, nii on se aika kamala, kuinpal niis on väkivaltta. Ain jotta räjähtä ja tulenliaska leimuva ja ihmissi tapeta ja kirutetta. Onk sit ihme, et nuarte ajatusmailm mene sekasi, ku hee vahtava ja pelava tommosten kans jatkuvast. Olsis pare, jos heekki katosis vaa miälespahottaja.

Niku nauroi: luuleks sää , et hee ruppesiva niit kattoma. See verran tiätävä, et ossava muu naura.

– No juu, kyl nee o vanhemppi ihmissi, ku niit kattova. Mut ei sää ol ikä ennenkä välittäny siit, mitä ihmise sanova, nii eisunka sää nyy sit välit. Senku menes pää pystys hiano karvlak pääs.
– Mun lakkin onki oikke minkki!
– See ny tiättä, ettei sul mittä halppa ol. Eikä enä tair olla kettutytöikä spreipullojen kans heilumas ja turkiksi pruuttamas ettei sun tart silmiäs varo. Men rauhas vaa eläkä  pahot miältäs.
Mantar
Jaa artikkeli: