Tervepä terve. Toimituksen itäpesulan viikkokauhtanat virutetaan tässä seuraavaksi.
***
Jostain sitä huomaa jos ei aikuistuvansa niin olevansa yhtä hömppä kuin ennenkin. Nimittäin matkakohteiden valinnasta.
Selitän. Viime viikosta meni osa kotimiehenä, kun sohvan toisesta päästä singahdettiin katsomaan, vieläkö Lontoo on paikallaan.
Pyykinpesun ja muiden kotihommien lomaan sain viestejä, jotka todistivat, että on.
Tietysti sitä jäi miettimään, että mitä itse haluaisi nähdä, jos ilmatie kaukomaille veisi.
Väistämättähän reissun päällä tulee vastaan monenlaista nähtävyydeksi luettavaa: pystejä, museoita, näyttelyitä ja muuta, mutta valtava arvonsa on viipaleella paikallista arkielämää. Helpoimmillaan tällaiseen pääsee kiinni kansankuppiloissa, valintamyymälöissä ja kirjastoissa.
Siinä sitä todella huomasi olevansa hiukan omalla aaltoalueellaan, kun tajusi pohtivansa, että miltä tuntuisi turistimatka lontoolaiseen maitokauppaan.
No, tätä voi harjoitella lähempänäkin. Lauantain huviretki vei tietysti kohti rantaa, tällä kerralla Rymättylään. Paikallinen market ei isoja yllätyksiä tarjonnut, mutta sen pihassa tuli mieleen vilkaista netistä, mikä on kylän kirjastotilanne. Loistava: omatoimiaikaa oli vielä jäljellä. Sinne siis, mainiolla Vaski-kortilla sisään ja ihastelemaan.
Harvoin kirjasto epäviihtyisä on, mutta tässä tapauksessa uudehko ja näyttäväkin rakennus oli erittäin viihtyisä, moderni puutalo kuin tanskalaisesta arkkitehtuuriohjelmasta. Tuulisen illan pimentyessä oli kotoisaa istua hetki lehteä lukemassa ja oma maine omissa silmissä meni aina vaan oudommaksi: kukaan muu ei tekisi lauantai-illan retkeä vieraaseen kirjastoon.
Yhtä kaikki joskus viimeinen yhteiskunnan valo pakkas-illassa on kirjasto ja hyvä niin.
***
No, tällä palstalla ei ensi kertaa viitata kirjailija Veikko Huoviseen, joka mietti myös ruokaisia ja naputti muun muassa herkullisen kertomuksen siitä, miten lukkojen taakse vanhanaikaiseen lihakauppaan jäävä voi viettää myymälässä rattoisaa aikaa.
Kirjailijahan on framilla jälleen. Hamsterit-romaanin pohjalta tehty elokuva tuli vastikään ensi-iltaan eikä tätä voinut jättää välistä. Tarina on simppeli: vuodeksi maalaishuvilaan muuttava kaupunkilaisperhe päätyy naapurin myötävaikutuksella hankkimaan talvivarastoja niin, että riittää. Naapuri on nimittäin vaikuttunut kirjoista, joissa selviydytään ankaran talven ja lumimyrskyjen yli mittavien ruoka- ja muiden varantojen turvin.
Kirjan mehevyys tulee kielestä eikä elokuva voi siinä pärjätä, mutta kauniisti kuvatuksi hyvän tuulen parituntiseksi sitä voi sanoa. Ehkä silti vähän siemenkodattomaksi jalostetun omenan makua jäi suuhun: makoisaa on, mutta se ei ihan selviä maistelijalle, mistä kaikki alkaa.
***
Noin muuten ruokalistoista ei enempää kuin että lieneekö täkäläisellä hyvinvointialueella tarjolla Varhaisaamiaista.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
