Ensi viikolla vietetään kestävän kehityksen viikkoa. Sen takana on maaseutupolitiikan KERÄ-verkosto.
Kestävän kehityksen käsitteen voi pilkkoa pieniin osiin ja nähdä monelta kulmalta: se voi olla sitä, että tavarat ja vaatteet käytetään loppuun eikä ruokahävikkiä tule.
Toisaalta voi ajatella, että kestävä kehitys on sitä, että hankitaan vastuullisesti tuotettua ja toimitaan itse vastuullisesti niin ympäristömielessä kuin muutenkin.
Kuivalta kuulostavan sanaparin voi tuoda arkeen jopa hauskasti: löytyisikö jokin välttämättä tarvittava esine tai vaate käytettynä, saisiko jääkaapin tähteistä tehtyä vielä ainakin yhden lounaan.
Hävikki kertautuu: pois ei heitetä vain yhtä sämpylää vaan hukkaan on mennyt myös ainakin viljelijän, leipomon, kuljetusyrityksen ja kauppiaan työ. Kun kaupunginosan jokainen talous heittää pois mielestään vähän ruokaa, on yksi jäteauto äkkiä täynnä – joten parasta olisi, jos hävikkiä ei tulisi.
Ajatus hyvän vuoksi tapahtuvasta harkinnasta, tarkkuudesta ja miksei nuukailustakin voi tuntua vaikealta, kun some tuuttaa ruudun täydeltä tietoa jostain uudesta, jota ilman ei voi olla. Rahtilaivakaupalla vaatteita kulkee parhaillaankin pitkin meriä ja aika moni vaate päätyy jonkun käsiin vain tullakseen sovitetuksi ja palautetuksi. Tätä ei voi perustella millään.
Kestävää kehitystä voisi olla sekin, että tavaran sijaan käyttää varojaan palveluihin, mielellään paikallisiin. Tavaraan hukkuvassa maailmassa tätä ei tarvinne sen enempää perustella.
