Skip to main content

Tervepä terve. Toimituksen itäaition viikkokiikarien läpi tihrustellaan tässä seuraavaksi.
***
Järvikalasta voi varomaton saada lapamadon ja vastoinkäymisistä korvamadon.

Tämä kesä näkyy olevan palstalla muusikko-runoilija Samuli Putron täysosuma-aikaa. Päässä pyörii nimittäin lyhyen ajan sisään jo toinen miehen rustaama kappale; se, joka kertoo laseja käyttävästä pojasta. Laulun poika istuu luokkakuvassa edessä, ei ole kovin pitkä eikä pysty pitämään puoliaan.

Taitavaa sanankäyttöä, mutta osin huuhaata. Tarkoitan, että rillit sitä on ollut neljännesvuosisadan ajan päässä täälläkin, mutta pituutta kertyi varteen jo alakoulussa niin, että luokkakuvissa ajettiin aina takariviin. Luokkahuoneessa sinne hakeutui itsestään.

Toinen Samuli eli Edelmann lauloi joskus, miten ovat asiat pienestä kiinni. Ja sitä ne ovat. Esimerkiksi elämässä pärjäämiseen voi vaikuttaa aivan ratkaisevasti hyvin pieni ruuvi.

Selitän.

Italiasta tulee mieleen, että kansakunta, joka on keksinyt pitsan, ei voi olla läpeensä paha. Lähin kosketuspinta sikäläiseen tekemiseen on ollut näkömatkan päässä: nenällä parin vuoden ajan killuneet silmälasit ovat italialaista suunnittelua ja tekoakin.

Tarkkaan ottaen kyseessä on ollut toinen pari samanmoisia pokia. Ensimmäiset murtuivat keskeltä niitä pestäessä eli arkisessa tilanteessa. Toinen pari murtui käsin koskematta: yhtäkkiä toisen puolen kehys linsseineen oli metkan tuntuinen ja selvisi, että muovi on halki kehyksen sivussa olevan pienen ruuvin kohdalta.

Sen verran ruuvi piti lasien puolikkaita kiinni, että rilleillä näki mennä naapuriin. Siellä lasit myynyt yrittäjä ystävällisesti liimasi murtuman ensihätään, mikä on jo enemmän kuin murtuman uhri maaseudulla saa kesäaikaan lähimmältä terveysasemalta.

Yhtä kaikki terveysasemalla ei halua kuulla sitä, minkä nyt sai kuullakseen silmälasiliikkeestä. Siis että tästä ei tule enää korjaamalla kalua, pitää tilata uusi. Näin kuitenkin kävi. Uudet prillit saapuvat aikanaan. Väliaika taaperretaan edellisiä edeltäneiden lasien varassa. Niiden, jotka pantiin talteen siksi, että näitä voi vielä tarvita. Ähäkutti.

Oikeastaan tämä sai miettimään ruuvin arvoa. Jos sitä ei olisi kehyksissä ollut, lasit olisivat haljenneet korjaamattomasti. Toisaalta ilman ruuvia ei koko murtumaa ehkä olisi tullutkaan. Maallikon silmään rakenne ruuveineen on onnettoman hento, mutta kai senkin keston joku jossain taka-Napolissa on laskenut.

Tämä pisti miettimään kenen piikkiin tässä maailmassa eletään. Esimerkiksi lentokoneeseen astuva asettaa henkikultansa lentäjien ja toisaalta insinöörien varaan: että nämä ovat osanneet laskea käyttötunnit ja muut oikein ja rakkine pysyy ilmassa vielä kerran.
Sama homma pätee esimerkiksi laivoissa: joku jossain on räknännyt sen, että ostoskeskuksen korkuinen ilotalo pysyy kölillään aallokossakin.

Keskeistä tietysti on, että joku keksi linssien ja sitä kautta silmälasien idean.
Pikaisella selvityksellä kävi ilmi, että linssin ajatus kehitettiin Arabiassa. Ruuvia ja hentoja kehyksiä manatessa olivat mennä pesuveden mukana kaikki italialaiset tekniset saavutukset ja lista kiroillessa lyheni vaan, mutta pilkka osui lopulta omaan nilkkaan. Optiikkayritys Zeiss kertoo nimittäin sivullaan, että ensimmäiset varsinaiset silmälasit valmistettiin juuri Italian Muranossa 1200-luvulla.

Jo muutama päivä vanhojen lasien kanssa on ollut omalla laillaan työläs kokemus: autolla näkee ajaa, mutta mittaristo on kuin harson takana. Netin selailu puhelimella onnistuu ilman laseja melkein paremmin kuin lasien kanssa, mutta kehua ei voi sitäkään. Toisaalta ei siellä mitään nähtävääkään ole. Minkään sortin tarkkuustyötä ei ole voinut hetkeen ajatellakaan – ja tästä on vielä pitkä matka todella huonoon näköön saati näkövammaan. Kaikki, mikä parantaa esteettömyyttä ja saavutettavuutta tietää totta vie paikkansa.

Yhtä kaikki kiroilu kääntyi kiitokseksi, kun sitä jäi miettimään, moniko keksintö tai saavutus olisi voinut jäänyt tekemättä ihan siksi, että joku lahjakas ihminen ei näe kunnolla. Tattis siis silmälasien keksinnästä Arabiaan ja toisaalta Italiaan ja toivotaan, ettei James Bond käy siellä enää takavuosien tavoin toheloimassa särki linssilasia tai muuta.

Eipä sillä. Monesti puhutaan, että yhden aistin heiketessä muut ikään kuin valpastuvat. Sitä on toisaalta liikkeellä. Monelle tuntuu kesäjuhlissa maistuvan hyvin.
***
Heip.

aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: