Anne Kuntsi kehuu vanhan kaupan myymälää maalaustilana: ikkunoista tuleva valo on pehmeää ja sitä riittää.
Ylönkylän vanhan kaupan takapihalta voisi ottaa paahteisena heinäkuun iltapäivänä kuvan, ja uskotella, että se on jostain Ranskasta. Suomalaismaisemassa erottuva kivirakennus, keto kukkineen, kaiken päällä sininen taivas.
–Ei tarvitse lähteä Ranskaan, kun se on täällä, naurahtaa Anne Kuntsi ja viittaa vielä ulos ikkunasta.
Eikä Italiaankaan. Kuntsi oli matkallaan Ylönkylästä Perniöön todennut ykskantaan, että tässähän on Toscana. Varsinaissuomalainen maisema jaksaa ilahduttaa vehreydellään ja kumpuilevuudellaan.
Anne Kuntsilla onkin takanaan kierros pitkin eteläistä Suomea. Helsinkiläissyntyinen kuvataiteilija on ehtinyt asua myös Espoossa ja kahteen otteeseen Uudessakaupungissa.
Viime syksynä tie toi Kuntsin ja hänen miehensä sekä pariskunnan Lumi-koiran Ylönkylään ja vanhaan kauppaan, missä nyt ovat niin koti, ateljee ja kurssitila kuin galleriakin.
Uusikaupunki oli korona-aikaan hiljainen lintukoto eikä Ylönkylässäkään voi puhua ruuhkasta, mutta yksinäisyttä tämän ei tarvitse tarkoittaa. Anne Kuntsi vei puolisoineen pian muutettuaan kylän postilaatikoihin kortit, joissa kutsui kyläläisiä glögille ja tutustumaan. Kutsuun vastattiin, juttua mukit kourissa riitti ja tutuiksi tultiin.
–Eikä tällaista ikinä sattuisi kaupungin kerrostalossa, Anne Kuntsi huokaisee.
–Nyt tietää, keitä täällä asuu ja kehen ottaa yhteyttä jos vaikka käy jotain.
Koko juttu 1.8. painetussa ja digilehdessä!
