Skip to main content

 

Viime viikon lehdessä oli juttu Perkkarin toimittajan bussimatkasta Perniöstä Kiskoon.
Tarkoituksena oli selvittää, miten sujuu paikallisbussilla matka Perniöstä esimerkiksi Kiskon sympaattiselle kesätorille.

Sujuihan se, vaikka aikavaa olikin: bussilla mainitun välin kulkeva joutuu kiertämään Salon keskustan kautta. Samoin on asian laita, jos Perniöstä aikoo esimerkiksi Mathildedaliin tai Teijolle.

Toisaalta, kuten juttu kertoi, paikkureilla tehdään kiireettömiä kesäretkiäkin, eikä silloin vaihto tai vähän pidempi matka haittaa. Perniöstä esimerkiksi Särkisalon tai Kemiön suuntaan pääsee luonnollisesti suoraan.

Yhtä kaikki Salon maaseudulla julkinen liikenne toimii tavalla, josta jossain toisaalla harvaan asutulla karttaruudulla voidaan vain haaveilla. Heinäkuussa ihmisiä halutaan vielä tutustuttaa ja innostaa Paikku-busseihin sillä, että kyytiin pääsee maksutta. Hyvä niin: ilman käyttäjiä ei ole liikennettäkään. Hyvä tahto ei riitä, jos autot ajavat järjestäen lähes tyhjinä.

Bussivuorot eivät välttämättä ole maalle muuttamisen ratkaiseva tekijä, mutta monelle ne voivat olla iso tekijä esimerkiksi siinä tilanteessa, kun mietitään, siirtääkö kortteeri iän karttuessa kirkolle tai peräti keskustaan. Edes muutama bussi päivässä voivat olla kokoaan isompi elämänlanka.

Bussivuoroja ja -aikatauluja on toki kritisoitukin. Useimmin nousevat esiin toiveet ovat liittyneet ilta- ja viikonloppuvuoroihin. Kyselyissä ja miksei lehtijutuissakin esiin tulevat asiat toivottavasti huomioidaan, kun aikatauluja ja linjakarttoja tulevaisuudessa piirretään. Kesäaikaan liittyen yksi toive voisi koskea lukuisia kesätapahtumia, jotka ovat joko iltasella tai viikonloppuisin. Voisiko esimerkiksi iltatoreille tai Kesä yhdessä -tapahtumiin miettiä myös bussiyhteyksiä, joilla pääsisi kulkemaan ainakin osa halukkaista. Kaikki eivät pala halusta ajaa tapahtumiin itse eikä tapahtumapaikkojen tienposkien täyttäminen henkilöautoilla tunnu ollenkaan järkevältä.

Jaa artikkeli: