Tervepä terve. Toimituksen itäparaatin viikkorivit tarkastetaan tässä seuraavaksi.
***
Sehän on tämä aika vuodesta myös sellaista aikaa, kun lehdissä on paljon nimilistoja. On ylioppilaiden nimet, ammattiin valmistuneiden nimet, ylennettävien nimiä ja ansiomerkein muistettavien nimiä ja vaikka mitä.
Täällä toimituksen itäkolkassa on tätä kirjoitettaessa juuri se olo kuin joka kesän alussa, kun painoon on lähdössä kolminkertainen määrä sivuja tavan viikkoon nähden. Siis sellainen, että oman nimensä löytää ylennettävien riviä todennäköisemmin seurakuntapalstalta hautaan siunattujen joukosta.
Eipä sillä, ettei sekin nyt joku kohotus olisi. Harva vaan on puhunut siitä, onko se nyt millainen autuus nousta upseeristossa sen sijaan, että tulisi korotetuksi ihanuuteen.
Noin maallisestihan nousu tapahtuu hissillä tai portailla. Tällaista kroonisesti huimailevaa eivät viehätä ne liukuportaat, joissa seinäelementtien saumat eivät ole pystyssä eikä taivastakaan näy. Avomallisissa menee kivasti ja hississä samoin.
Viime viikko vei molempiin vähän kuin vahingossa. Yksi päivistä meni julkisliikenteen varassa ja mikäpä hänessä: paikallisestikin vuoroja on ja niissä tilaa. Yksi vaihto taas tiesi sitä, että piti tuhlata kolme varttia aikaa aamuhiljaisessa Salon keskustassa ennen bussin lähtöä. Pahvikahvit löytyivät ja sitten oli edessä vapaata tallustelua.
Tämä seuraava taas on aiheena vähintään puolipaikallinen; moni täältä kaupungin eteläosistakin tykkää ja haluaa käydä keskustaajamassa taiteen ja kulttuurin äärellä. Sitähän joka tapauksessa piisaa: on hieno taidemuseo ja muita näyttelyitä, kaksi hyvää teatteria, monenlaista rientoa pieneen kaupunkiin. Vain varsinaista kulttuuritilaa ei oikeastaan ole; teattereilla on omat soppensa ja kun varsinaista kaupunginteatteria tai -orkesteria ole, ei tarvita erikseen taloa niillekään. Aika monta taiteenlajia on silti vähän vailla omia neliöitä. Kaupunki on sohaissut viimeksi siihen suuntaan, että tilat tehtäisiin entisen ammattikorkeakoulun yhteyteen kaupungin laidalle Ylhäisiin.
Joku vielä selittää sen, miksi ammattikorkea tai lukio ylipäätään rakennettiin ulkokehälle – ja joku toinen vastaa, että siksi, että kaupungin keskellä ammottavat tontit pitää tietysti varata jollekin tuottavammalle.
Yhtä kaikki viime viikon ajantappokävely johti katettujen tyhjien neliöiden äärelle Linjuri-nimisenä kauppakeskuksenakin tunnettuun rakennukseen.
Tunnelma kauppakeskuksessa oli jotain aavemaisen ja kiehtovan rajamailta; alakerrassa oli auki apteekki, yläkerran sadat ja tuhannet neliöt ammottivat tyhjyytttään ja luottamusta: pariinkin tyhjään liiketilaan sen kun käveli vaan. Mielikuvitus alkoi enempää yllyttämättä askarrella sen kanssa, millaiset kulttuuri-ja taidetilat tänne nyt sitten saisi.
Rakentamisessa tietysti jokaisen on helppo olla kokemusasiantuntija. Hyvä ettei valtuustossakin ole joskus kuultu puheenvuoroja, joissa jonkin oikein teknisen ja julkisen rakennuksen kunnossapidosta puhutaan siltä pohjalta, että joskus on itse uusittu vajan katto.
Entisen Anttilan ja sen jatkeena olevien tilojen muuttaminen konserttisaliksi tai edes sirkusareenaksi oli hetken aikaa kutkuttava ajatusleikki, mutta jokunen rakennesuunnittelija tai arkkitehti tai paloviranomainen saisi tietysti aika äkkiä joko torpattua ajatuksen tai sitten sanottua, että voihan tätä kehittelyä jatkaakin. Määrättömän rahan maailmassa ihmeteltäisiin vakavasti, saako keskustan vanhasta viljavarastosta muuta kuin määrättömästi uusiotiiliä ja soratienpohjaa.
Tämä nyt tietysti sai alkunsa siitä, että juna oli tuonut ihan kauppakeskuksen kulmalle ja bussi otti kyytiin sen alaovelta. Jos ei pidä rakentaa entiselle pellolle pikitien varteen juuri pakettitaloja niin ei toki kulttuuritalojakaan. Jos ei pelto nyt sitten ole kävelymatkan päässä kaupungin keskuksesta, joka tietysti on tori.
Erikoista tietysti on, että monta isoa huoneistoa on ollut pitkään tyhjänä. Kotioloista jokainen tietää, että onpa vapaana vaatehuone, auton peräkontti tai lipastonlaatikko, ennen joulua ne ovat täynnä jotain.
***
Kesä nyt tietysti tuo oman makunsa tuon lajin menemisiin. Festareille riittää miljööksi huonoimmillaan se sama kuin asuntomessuillekin: jos nyt joku soramontun reuna, jonne tulee sähköt. Sitten on konserttia ja kesäteatteria ja tämä lehti kertoo osaltaan siitä, että näyttelytarjontaa riittää niin ikään. Television varaan ei kannata laskea paitsi jos haluaa tavata jälleen kaksi oman elämänsä sankaria: Bondien uusintakierros taisi jo alkaa ja Turhapuroja odotellaan.
Ei puutu kuin oikein vanhojen suosikkisarjojen toiveuusinnat. Selviäisi sekin, oliko Ewingien öljysuvulla tiluksillaan uima-Dallas.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
