Skip to main content

Vilauttakaa vaan

Tervepä terve. Toimituksen koillisvaihteen viikkovalinnat tehdään tässä seuraavaksi.
***
Jos tässä nyt jokin on ajan tauti niin koronan ja harmituksen lisäksi päättäväisyys.

Tämä tuli mieleen viime viikolla silmään sattuneesta uutisesta.
Siinä kerrottiin, että Nasa lähetti Amerikoista taivaalle avaruusaluksen, joka ajetaan päin asteroidia.
Tarkoituksena on selvittää, miten tällaisella kapineella voi poikkeuttaa lentävän taivaankappaleen liikerataa, jos sattuisi näyttämään siltä, että jonkinmoinen murikka olisi tulossa kohti. Tiedämme, että kovin isoa murkulaa ei vaadita siihen, että koko porukalta sammuvat valot.

Nyt puheena oleva asteroidi ei ole tulossa likellekään maapalloa, ja siksi se on katsottu hyväksi harjoitusmaaliksi. Aluksen ja asteroidin olisi määrä osua toisiinsa ensi vuoden syyskuussa ja 11 miljoonan kilometrin päässä maasta silloinkin.

No, jokainen tietää, että ei täällä mene ihan putkeen ilman kulkutautiakaan. Luontokatoa, saasteita ja ilmastonmuutosta uutisoidaan aiheesta eikä Suomessa olla tässä lajissa synnittömiä. Metsät on riivitty olemattomiin ja vesissä riittää kuormaa niin, ettei heti lopu. Pääosin vaiva on kuin pikkujoulujen jälkeinen kohmelo: itse hankittu, ahdistaa ja hitaasti korjattavissa.

Mutta jotain kolkkoa ryhdikkyyttä tässä on. Jos joku paikat pilaa, niin itse se tehdään, mutta jonkun kivikasan avaruudesta ei auta yrittää likikään tai täältä pesee.
***
Lopuksi kasvatusohjeita.
Tapahtumapuolellahan on kiristelty hammasta ja vyötä kohta pari vuotta eikä kateeksi käy. Tapahtumien järjestäjillä on halu ja kyky ja eväät hoitaa leiviskänsä oikein ja junailla riennot turvallisesti eikä heitä käy moittiminen.
Ja tämä siitä huolimatta, että ohjeviidakossa selvitäkseen saa katkoa liaanin jos toisenkin.

Yhtä kaikki on monessa paikassa käytössä tämä koronapassi. Todistuksen rokotuksista tai terveydestä saa ladattua älypuhelimeen tai tallennettua paperille. Mainio keksintö, tai ainakin paras tässä tilanteessa kuviteltava.

Ja kas. Hesarista otti silmääni uutinen siitä, miten helsinkiläiskoulussa on elämänlaatu parantunut, kun oppilailta on kielletty puhelimen käyttö oppitunneilla. Kerrankin kielto puri, mutta lopputulos kuulostaa hyvältä.

Varttuneemman väen kanssa pitää toimia ihan toisin. Monella puhelin on kuin taskunpohjaan kiinni ommeltuna, kun se kehotetaan varta vasten kaivamaan esiin. Koronapassintarkastusta varten nimittäin.
***
Heip.

aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi

Jaa artikkeli: