Skip to main content

Viisu vie voittoon

Venäjä on hyökännyt Ukrainassa jo kolmisen kuukautta.
Eräs tämänkin sodan yhteydessä usein mainittu rajapyykki 105 päivää lähestyy. Jonkinlaisen ratkaisun hetki koittaa väistämättä.
Hyökkääjä on menettänyt kolmanneksen voimastaan, ja puolustajakin väsyy. Omalla maaperällään Ukraina saavuttaa osavoittoja, ja vastustaja vetäytyy.

Torinossa Ukraina otti pieneltä näyttävän lisävoiton, jonka merkitys saattaa vielä yllättää.

En voi esiintyä minään viisujen asiantuntijana. Show siellä jyllää. Tutut melodianpätkät toistuvat. Tonaalisessa systeemissä on luonnollista, että samat tutut melodiat kertautuvat. Valtaosa niistä löytyy jo ukko-Bachin sävellysten syvistä kerroksista.Euroviisuissa oikeastaan kiehtovin pointti on modulaatiot, joilla loppunousua hehkutetaan.
Jotkut porukat ovat ruvenneet juhlimaan viisuja ottamalla kunnon ryypyn aina, kun tulee modulaatio.

Siinä itse kukin alkaa olla illan päättyessä aika tuiskeessa.
Torinon euroviisuihin kasautui korkeajännitettä. Miten Ukrainan kappale pärjää?

Karsinnoista se meni heittämällä läpi, mikä ei ollut yllätys. Näin on käynyt aina. Ukraina ei ole koskaan pudonnut loppukilpailusta.
Kuuntelin Ukrainan räppiä netistä parisen kertaa. Voi pitää rohkeana vetona, että se esitetään ukrainaksi, jota harvat kuuntelijat ymmärtävät.
Varsinaisessa kilpailussa esityksen lopuksi tuli vielä pari iskulausetta. Niiden viesti ymmärrettiin.
Ukrainan Kalush Orchestran pojat saivat tulla Torinoon poikkeusluvalla. Asekelpoiset miehet eivät saa poistua maasta sodan aikana. Yhtyeen jäseniltäkin vaadittiin kuulemma vakuutus, että he palaavat kilpailun jälkeen kotiin.

Mielestäni Ukrainan Stefania-räppi ei ole kovin kummoinen tarttuvasta kertosäkeen tyngästä huolimatta.

Tekstin käännöksiä löytyi netistä. Tarina on sen verran mömmöä, että sitä voi tulkita vapaasti. Räppäri ylistää äitiään, mutta sodan oloissa kappaleen voidaan kuvitella kunnioittavan kaikkia Ukrainan äitejä.
Ukrainan räppi sai jo ammattiraadeilta kohtuullisesti pisteitä. Yleisö räjäytti kuitenkin pankin. Ukraina keräsi peräti 94 prosenttia yleisöäänten maksimimäärästä. On selvää, että tällainen murskavoitto ei tullut pelkän musiikillisen annin perusteella.

Voitettuaan kisan Kalush Orchestra hypetti vielä lisää, luultavasti Ukrainan johdon tuella. Yhtye julkaisi videon, jossa se esiintyy taustanaan sodan tuhoamia paikkoja.Pienen maan TV-yhtiölle euroviisujen voitto voi koitua kohtalokkaaksi.
Seuraavana vuonna pitäisi järjestää edellistä hienompi spektaakkeli. Lordin voitettua Ylenkin piti anella tukea. No, sitä tuli, pitihän homma hoitaa.

Räppäri Oleh Psiuk toivotti kuitenkin Euroopan tervetulleeksi ensi vuonna uuteen, yhdistyneen ja onnelliseen Ukrainaan.
Ukrainaa tuetaan. Rahaa, kalustoa ja tiedustelutietoa virtaa maahan.
Myös Euroopan kansalaiset elävät mukana ja ovat valmiita auttamaan maasta pakenevia pyyteettömästi.

Hommasta jäi vähän kaksinaiset tunteet.
Normaalioloissa tällä räpillä kisaa ei olisi voitettu. Mutta tilanne ei ollut normaali. Euroviisuista tuli tunteellinen kansanäänestys Ukrainan puolesta.

pajen.fi

Jaa artikkeli: